NSA:n työntekijät vakoilivat ihmisiä luvatta rakkausasioissa: "LOVEINT"

Kuvituskuvaa.Colourbox
Julkaistu 25.08.2013 09:08(Päivitetty 25.08.2013 10:14)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n työntekijät ovat käyttäneet virastonsa valtavaa vakoilukapasiteettia myös omiin tarkoituksiinsa rakkausasioissa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan näin ei tapahtunut säännöllisesti, sillä viimeisen vuosikymmenen ajalta tällaisia tietoisia väärinkäyttötapauksia arvioidaan olleen vain kourallinen.

The Wall Street Journalin mukaan tilanteita oli kuitenkin riittävän yleisesti, että ne saivat oman vakoiluterminkin: LOVEINT. Suomennettuna kyseinen termi tarkoittaa "rakkaustiedustelutietoa".

LOVEINT-rikkomuksiin on kuulunut ulkomaille suuntautuvaa viestintää, kuten puolison tai kumppanin vakoilua. Luvatonta tiedustelua tehneitä työntekijöitä rankaistiin mm. hallinnollisin toimenpitein.

Viranomaisten mukaan monessa tapauksessa työntekijä oli itse kertonut rikkomuksestaan. Tällaisia tilanteita tapahtui esimerkiksi turvaluokitusten uudistuksiin liittyvien valheenpaljastuskokeiden yhteydessä.

WSJ: NSA Officers Spy on Love Interests