Nousussa olevalla pesäpalloilulla riittää työsarkaa | MTV Uutiset
Nousussa olevalla pesäpalloilulla riittää työsarkaa
Seinäjoki-Vimpeli, kuva: Samuli LehtomäkiMTV3
Julkaistu 28.06.2007 14:47(Päivitetty 28.06.2007 14:47)
Huippupesäpallon suosio on nousussa. Näin uskoo Pesäpalloliiton johto, ja esittää todisteeksi lukuja pelaajien määrän kasvusta. Vaikka kansallispelin vetovoima onkin lisääntymässä, on sillä edelleen valtavasti töitä vankistaakseen asemaansa kiristyvässä kilpailussa suomalaisessa urheiluyleisön huomiosta.
Heinäkuinen kesäilta Oulun edesmenneellä Keskuskentällä vuonna 1995. Vastakkain ovat Superpesiksen sen hetken ehdottomat kärkijoukkueet ja kiistakumppanit Oulun Lippo ja Sotkamon Jymy. Kaksikon välinen klassikko-ottelu pesäpallon huippuaikana vetää ahtaaseen "kaukaloon" peräti 7280 innokasta katsojaa.
Ilta-auringossa kylpevät ihmiset kiipeävät katsomoiden katoille sekä istahtavat kentän rajojen välittömään läheisyyteen, sillä katsomoissa ei ole yksinkertaisesti tilaa. Pesäpallohurmoksesta nauttivilla katsojilla ja hyväpalkkaisilla pelaajilla tunnelma on ylimmillään kuin Titanicin neitsytmatkalla. Aikaa jäävuoreen törmäämiseen - sopupeleihin - on reilut kolme vuotta. Kolme vuotta myöhemmin tunnelma onkin kuin hautajaisissa.
Jälkeenpäin analysoituna vuoden 1998 sopupelit olivat pesäpallon uppoamispisteeseen työntänyt tapahtuma, "vuosi nolla", mutta sitä ennen seurojen taloudet olivat pahasti jo ylikuumentuneet. Lama kolkutti oven takana, mutta sopupelit toimivat "pisteenä iin päällä", ja jälkiaaltojen vaikutuksesta kärsittiin aina vuoteen 2002 asti. Kun vuonna 1994 lisenssipelaajien määrä oli ylimmillään 17 000, putosi se vuoteen 2002 mennessä 11 500:een.
Aallonpohja on saavutettu. Lisenssipelaajien määrä on kasvussa viidettä vuotta peräkkäin. Tänä vuonna luvun pitäisi nousta lähelle 13000:ta, Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana marraskuusta asti häärinyt Arto Ojaniemi sanoo.
Katsojamäärissä Superpesis hakee seuraavan kolmen vuoden aikana kymmenen prosentin vuosittaista kasvua.
Ratkaisevat neljä vuotta
Ojaniemi on tarttunut toimeensa hihat käärittyinä ja tarmoa uhkuen. Työsarkaa miehellä ja hänen alaisillaan riittää. Tavoitteena on, että lisenssipelaajien määrä kasvaa 50 prosenttia seuraavan neljän vuoden aikana.
- Sopupelien jälkeen ihmeteltiin pari vuotta, että mitä tehdään. Viime vuosina kasvua on ollut muutamia prosentteja, mutta homma ei tyydytä lainkaan. Meillä on kolme neljä vuotta aikaa tehdä töitä, että viisarit saadaan toiseen suuntaan, Ojaniemi painottaa.
- Vuonna 2009 tilanteen täytyy olla jo aivan toinen. Positiivista on, että ihmiset ovat kokeneet "herätyksen" ja he ovat innostuneita tekemään töitä pesäpallon eteen, hän jatkaa.
Seurat, valmennus ja koulumaailma
Sopupelien jälkeen useissa seuroissa vapaaehtoistyö ja valmennustyö näivettyivät. Tästä maksetaan tällä hetkellä hintaa, sillä lajin lippulaivassa - miesten Superpesiksessä - uuden sukupolven hartiat ovat vielä kapeat.
- Kaiken pohjana on, että koulutus- ja valmennusjärjestelmä ovat kunnossa. Uutta valmennusjärjestelmää puuhataankin kovalla vauhdilla kasaan. Toinen asia on, että meidän pitää päästä paremmin koulumaailmaan sisään, Ojaniemi sanoo.
Myös Sotkamon pelinjohtaja ja valmentaja Janne Vuorinen on samoilla linjoilla.
- Perusvalmennuksen pitää olla laadukasta niin junioreissa kuin aikuisissa. Valmentajakoulutukseen pitää saada ammattitaitoisia vetäjiä C-junioreista ylöspäin. Pesäpallo ei saa myöskään eristäytyä, vaan sen pitää hakeutua muiden lajien joukkoon, Vuorinen listaa.
Vuorisen mielestä seuratasolla on menty eteenpäin, mutta kaikilla paikkakunnilla riittää tekemistä.
- Junioritoiminnan pitää olla elinvoimainen jokaisen omalla alueella. Lisäksi odotan Ojaniemeltä ja liiton ihmisiltä selkeitä valintoja muun muassa markkinoinnin suhteen, Vuorinen puhuu.
Taistelu nuorten vapaa-ajasta
Pesäpallo käy muiden urheilulajien tapaan taistelua nuorten vapaa-ajasta. Erilaiset pihapelit ovat takavuosikymmeniin verrattuna muinaismuisto. Siksi ohjatun harjoittelun tulisi olla kunnossa. Yhteiskuntarakenteen muutos on kuitenkin johtanut siihen, ettei kaikilta paikkakunnilta löydy välttämättä tarpeeksi lajin harrastajia.
Ojaniemen mukaan olennaista onkin, että seurajärjestelmä tukee nuoren mahdollisuutta pelata suuremman paikkakunnan joukkueessa.
Pesäpallolaivan taival on muuttunut elonjäämiskamppailusta puksuttavaksi lipumiseksi. Matka tasaiseen vauhtiin ja tavoitteisiin on vielä pitkä. Solmuvauhti voi helposti hirttäytyä umpisolmuksi.
- Täytyy kuitenkin muistaa, että esimerkiksi 1980-luvulla (edellinen toiminnanjohtaja) Markku Pullinen ja kumppanit vetivät lähes kuolemasta lajin reilussa kymmenessä vuodessa Suomen huippulajiksi, Ojaniemi huomauttaa.
Ukkoutuminen ja tyttöistyminen uhkaavat superpesiksiä
Miesten ja naisten Superpesiksessä on tällä hetkellä kaksi vastakkaista kehityssuuntaa. Miesten puolella lajia uhkaa pelaajien vanhetessa "ukkoutuminen" ja naisia puolestaan keski-iän pudottua "tyttöistyminen".
Miehissä valtaosa nykypäivän huippunimistä, muun muassa Toni Kohonen, Jarkko Kokko, Teemu Haataja, Pasi Pirinen, Sami Ahola, Tuomas Tervonen, Markus Meriläinen, Antti Tokkari, Mikko Vainionpää ja Valtteri Ketonen, on ollut pinnalla jo yli vuosikymmenen. On täysin selvää, että viiden vuoden kuluttua valtaosa heistä on lopettanut tai ura on väkisinkin ehtoopuolella. Lajia hallinneiden nimimiesten takaa on vaikea löytää seuraajia, jotka täyttäisivät sekä pelitaidoiltaan että karismaltaan näiden pelaajien paikat.
- Kyllä pelaajia riittää, mutta mikä on pelin taso, Nurmon Jymyn pelaajavalmentaja Vainionpää pohtii.
- On ennustettavissa, että huippupesis käy alempana pelillisesti. Paine saisi olla alempaa kovempi, mutta tulevia huippupelaajia ei ole tulossa, hän lisää.
Sotkamon Jymyn pelinjohtaja ja valmentaja Vuorinen ei näe "ukkoutumista" ongelmana.
- Minusta on hyvä, että on tällaisia pelaajia kuin Ahola ja Pirinen. Eihän kymmenen vuotta sitten "ollut" esimerkiksi Jani Komulaista, Roope Korhosta ja Matti Salmista, Vuorinen tokaisee.
Vuorisen edellä mainitsema kolmikko kuuluu kuitenkin Sotkamon kasvatteihin, ja Kainuun suunnalla pelaajatuotanto on ollut vuodesta toiseen eri puusta kuin muilla.
Naiset kokeneita jo nuorena
Naisten Superpesiksen tilanteen tiivistää hyvin viime kauden parhaaksi pesäpalloilijaksi valittu Paula Rautiainen. Kokenut pelaaja ei tunne edes kaikkia pelaajia.
- Ennen tiesi aina lyöjän lyöntiaskeleista, minne lyönti on tulossa. Nyt saa miettiä, kun ei tunne pelaajia, Rautiainen pohti kauden alussa.
Porin Pesäkarhujen urheilutoimenjohtaja Petri Kaijansinkko näkee kehityksessä kuitenkin eri vivahteita. 1990-luvun "kovina vuosina" sarjaan mahtui hänen mukaansa monenlaisia pelaajia: oli huippuun trimmattuja pelaajia, mutta myös urheilullisesti huonoja.
- Nykyisin naispelaajien profiili on ihan hyvää tasoa. Lajitaidoissa on menty eteenpäin. Keski-ikä on laskenut 2-4 vuotta. Nykyisin sarjan tasoerot ovat yksi iso asia, samoin pelin taso. Jälkimmäiseen voidaan kuitenkin valmennuksellisesti vaikuttaa, Kaijansinkko huomauttaa.
Kaijansinkko painottaa, että monet pelaajat pääsevät superpesisjoukkueen mukaan jopa 16-vuotiaana. Vasta 25-vuotiaalla pelaajalla voi olla siten jo vuosikymmen lajia takana.
- Ymmärrän täysin, että tässä vaiheessa alkaa opiskeluja ja perhe-elämää miettimään, sillä lajissa ei tule tilejä, Kaijansinkko myöntää.
Kaijansinkko olisi valmis pudottamaan naisten superpesisjoukkueiden määrän kymmeneen, jotta sekä lajin huipulle että Ykkössarjaan saataisiin kaksi tasaista sarjaa. Uusien huippupelaajien syntyyn tarvitaan puolestaan aikaa.
- 1990-luvun kovat nimet pelasivat niin kauan, että heistä tuli tähtiä. Eivät he aluksi olleet sellaisia, Kaijansinkko mainitsee.
Ammattilaisuus kaukana
Naisten puolella ammattilaisuudesta puhuminen on täysin poissuljettu vaihtoehto. Silti pelaajat ovat valmiita uhraamaan vuodestaan peräti seitsemän kuukautta harjoittelulle ja neljä kuukautta pelaamiselle. Kaijansinkko ehdottaakin, että syksyn jälkeen yhteisharjoitukset aloitettaisiin vasta vuodenvaihteessa, sillä siten pelaajalla riittäisi paremmin virtaa useammalle vuodelle.
- Naispesis on ylivoimainen ykkönen naisten lajeissa. Jos saadaan tämä "drop out -ilmiö" pysäytettyä, näen naisten tulevaisuuden valoisana, Kaijansinkko väläyttää.
Janne Vuorisen ja Mikko Vainionpään mielestä ammattilaisuus on nykypäivänä kaukaa haettu ajatus. Kaukana ovat myös sopupelejä edeltävät ajat, jolloin parhaat pesäpalloilijat tekivät jopa 500 000 markan sopimuksia.
- Näen rikkautena, että nuoret kouluttautuvat samalla kun pelaavat, ettei homma ole niin totaalista. Pesäpalloilijat pärjäävät hyvin myös siviilielämässään ja tätä on tuotu liian vähän esille, Vuorinen huomauttaa.
Kaaren ja syöttölautasen siirto herättää mielenkiintoa
Pesäpallokabineteissa on viime vuodet mietitty päät kuumeisina, miten lajista saataisiin entistä yleisöystävällisempi, mediavetoisempi ja mielenkiintoisempi. Ideoissa ja kokeilussa on yritetty mitä merkillisempiä asioita. Pelin muutosyritykset ovat pyörineet hyvin pitkälti kosmeettisissa muutoksissa, jotka koskevat muun muassa pelin kestoa.
Suurin haaste löytyy kuitenkin sisäpelin ja ulkopelin epätasaisesta kehityksestä. Esimerkiksi takatilanteessa nykyinen yksi mies edessä, muut takana -järjestelmä on tehnyt kentistä niin tiiviitä, ettei hyvälläkään lyönnillä tule välttämättä juoksua.
Kiimingin Urheilijoiden entinen kapteeni Jaakko Kurikka esitti jo vuosituhannen alussa kaveripiirissä, että yksi keino tiiviiden ulkokenttien murtamiseen ja sisäpelin korostamiseen olisi se, että sekä etukaarta että syöttölautasta siirrettäisiin vaikkapa 30 senttiä eteenpäin.
Näin pomppulyönti säilyisi edelleen yhtä vaikeana, mutta kentästä tulisi leveämpi ja leikkurilyönnit palaisivat lajiin. Samalla 3-vahti ja sieppari työllistyisivät entisestään, polttajat joutuisivat pelaamaan reunempana, ja keskikentälle sekä koppareiden eteen tulisi tilaa.
Muutos olisi verrattain helppo toteuttaa, sillä kenttää ei tarvitsisi muuttaa eikä yleisöä rasitettaisi monimutkaisilla sääntömuutoksilla.
"Yksi parhaista ideoista"
Pesäpallopiireissä Kurikan ehdotus saa ensikuulemalta varsin innostuneen vastaanoton.
- Tämä on yksi parhaista ideoista, mitä olen vuosikausiin kuullut. Sitä varten pitäisi tutkia kaikki meidän kentät, sillä monessa paikassa pallo olisi (leikkurilyönnin jälkeen) suoraan katsomossa, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Ojaniemi sanoo.
- Tällaisella tasolla tehtäviä kokeiluja kannatan ehdottomasti. Nyt puhutaan asioista oikealla tasolla, jossa lajin perusjuttu pysyy samana, Sotkamon pelinjohtaja Vuorinen innostuu.
- 30 senttimetrin muutos kuulostaa pieneltä, mutta se leventäisi kenttää yllättävän paljon. Myös kierrenäpeille tulisi enemmän mahdollisuuksia, Nurmon Jymyn pelaajavalmentaja Vainionpää pohtii.
Vainionpää on nykyisen takatilannepelaamisen yksi arkkitehti.
- Ei huono ajatus, sillä juoksujen määrä pitää saada kasvamaan, Porin Pesäkarhujen urheilutoimenjohtaja Kaijansinkko painottaa.
