Norja sulkee kaikki lentokenttänsä maanantaiaamuna – myös Latvia ilmoitti laittavansa rajansa kiinni

Lentokartta 0:32
Katso videolta, kuinka lentoliikenne muuttui kiellon voimaan astumisen jälkeen. Lähde: Flightradar24

Norja on päättänyt sulkea kaikki lentokenttänsä maanantaiaamusta alkaen. Päätöksestä kertoo maan pääministeri Erna Solberg. Kotimaahan palaavia norjalaisia tuovat koneet päästetään edelleen maahan.

Solbergin mukaan tarkoituksena ei ole sulkea rajoja, vaan vähentää rajanylityspaikkojen määrää ja lisätä kontrollia. Hänen mukaansa tavaroiden tuonti ja vienti maahan jatkuu normaalisti.

Sulkemisen on määrä alkaa maanantaina yhdeksältä Suomen aikaa. Solbergin mukaan Norjan valtio neuvottelee parhaillaan lentoyhtiöiden SAS ja Norwegian kanssa lääkinnällisten tarvikkeiden maahantuonnista Kiinasta, mikäli mahdollista.

Norjan pääministeri vakuuttaa, että maa on valmis tekemään mitä tahansa ja käyttämään miten paljon rahaa tahansa taloutensa turvaamiseksi. Erna Solberg kertoo, ettei Norjan aikomuksena ole rajoittaa ulkona liikkumista.

Latvia ilmoitti tänään sulkevansa rajansa tiistaista lähtien. Tanska on jo sulkenut rajansa, Puola taas sulkee rajansa tulevana yönä.

Lue myös:

    Uusimmat