Niinistö, Mäntylä ja Eerola PS:n varapuheenjohtajiksi

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö on valittu perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Hän sai 560 ääntä, kun toiseksi tullut kansanedustaja Hanna Mäntylä sai 194 ääntä.

Mäntylä valittiin kuitenkin toiseksi varapuheenjohtajaksi. Hän sai vaalissa 417 ääntä, ja toiseksi tullut kansanedustaja Juho Eerola 159 ääntä.

Eerola nousi lopulta kolmannen varapuheenjohtajan paikalle. Hän sai vaalin toisella kierroksella 316 ääntä ja kansanedustaja Osmo Kokko 293 ääntä.

Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka on varapuheenjohtajista tärkein.

Perussuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi on valittu tänä iltana järjestösihteeri Riikka Slunga-Poutsalo Lohjalta. Hän voitti toisella kierroksella järjestösihteeri Joukamo Kortesalmen Kuusamosta äänin 447-198.

Puoluesihteerin ja puheenjohtajiston kausi on kaksivuotinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat