Niinistö: Holkeri oli isänmaan mies

Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Sauli Niinistö luonnehtii valtioneuvos Harri Holkeria isänmaan mieheksi.

Holkeri kuoli tänään illalla Helsingissä pitkäaikaisen sairauden murtamana. Holkeri oli kuollessaan 74-vuotias.

– Päällimmäisenä hänestä jää kuva isänmaan miehenä. Sitä hän oli kansallisen kokoomuksen puheenjohtajana, Niinistö kertoo MTV3 Uutisille.

Holkeri oli viime vuosikymmenten merkittävimpiä kokoomusvaikuttajia. Hän toimi muun muassa pääministerinä, Suomen Pankin johtajana ja YK:n rauhanneuvottelijana.

Niinistön mukaan Holkeri oli Suomen demokratian kannalta tärkeä pääministeri.

– Hän oli ehdottomuuteen asti uskollinen omille ajatuksilleen. Holkerille oli tunnusomaista rohkeus toimia oman käsityksensä mukaan. Uskon, että aika moni suomalainen on siitä rohkaistunut, Niinistö toteaa.

Holkeri oli keskeinen henkilö, kun kokoomus uusi 1970-luvulla ulkopoliittista linjaansa. Hänen pääministerikautensa lopetti puolueen 21 vuotta kestäneen oppositiokauden.

Vuonna 1979 Holkeri siirtyi Suomen Pankkiin. Puolueensa presidenttiehdokkaana hän oli kaksi kertaa.

(MTV3)

Katso Saara Rantasen juttu (Kymmenen uutiset 7.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat