Nightwishilla railakkaat jatkobileet helsinkiläisbaarissa

Nightwish
Nightwish juhlisti Imaginaerum-elokuvaa helsinkiläisbaarissa.
Julkaistu 14.11.2012 21:03(Päivitetty 14.11.2012 21:53)

Nightwish juhlisti yhtyeen musiikkin pohjautuvan Imaginaerum-elokuvan ensi-iltaa railakkaasti Helsingin keskustassa.

Metalliyhtye Nightwishin musiikkiin pohjautuva Imaginaerum-elokuva sai maailmanensi-iltansa viikonloppuna Helsingin Hartwall Areenalla, jossa yhtye konsertoi ennen elokuvan näyttämistä. Lähes viisi vuotta kestänyttä projektia juhlistettiin railakkaasti tapahtuman jälkeen.

– Juhlat jatkuivat Bar Bäkkärin yläkerrassa. Siellä oli tarjolla mielin määrin uutta Imaginaerum-viiniämme, yhtyeen perustajajäsen Tuomas Holopainen kertoo MTV3.fi:lle Imaginaerum-elokuvan lehdistötilaisuudessa.

Holopaisen mukaan juhlissa oli varsin hilpeä tunnelma.

– Siellä oli oikein mahtava meininki. Vedimme hirveät lärvit, ja sen jälkeen menimme nukkumaan. Seuraavana aamuna suuntasimme takaisin kotiin. Ihan perus viikonloppu, Holopainen naureskelee.

Imaginaerum-elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 23.11.2012.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Nightwish