Nicke Lignell syytteisiin kolarista

Nicke Lignellillä riittää huonoa onnea autoilun suhteen. Näyttelijä on yksi ketjukolarissa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta syytteen saaneista.

Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan MTV3.fille, että Lignelliä vastaan on nostettu syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapauksessa on kyse viime vuoden joulukuussa tapahtuneesta vaaratilanteesta. Syytettyjen joukossa on myös muita ketjukolarin osallisia. Lignell kertoo MTV3.fille hämmentyneensä siitä, että asia on noussut nyt esiin.

– Kyseessä on vanha ketjukolari, joka tapahtui viime joulukuussa. Se oli aika monimutkainen juttu, sillä kolarissa oli mukana seitsemän autoa. Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä lunta, joten kolari ei johtunut säästä vaan yksinkertaisesti ruuhkasta, Lignell kertoo MTV3.fille.

Lignell selvisi tilanteesta onnekseen säikähdyksellä.

– Moottoritie oli silloin täynnä autoja. Olin ketjukolarissa viimeisenä, en vain ehtinyt jarruttaa ajoissa, Lignell toteaa.

Lignellin ja muiden kolariin joutuneiden syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ovat vasta valmisteltavina, eikä istuntopäivämäärää ole päätetty.

– Olen ollut kuulusteluissa, mutta muuten en tiedä missä oikein mennään, hämmentynyt Lignell toteaa.

Vuonna 2007 Lignell loukkaantui vakavasti Tammisaaressa, kun rattijuoppo törmäsi Nicken ohjaamaan autoon. Tuolloin Lignellillä todettiin kallonmurtuma ja aivoverenvuoto.

Lignellin syytteestä kirjoitti ensimmäisenä 7 päivää -lehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat