NHL-apu Emil Bemström johdatti HIFK:n voittoon – "Ei mennyt jäpittämiseksi"

Helsingin IFK aloitti jääkiekkokautensa komeasti voittamalla vieraskentällä JYPin maalein 5–2. Helsinkiläisten NHL-apu Emil Bemström oli iskussa, kun ruotsalaishyökkääjä napautti niin ikään NHL-laina Veini Vehviläisen taakse kaksi maalia.

– Meidän latauksemme näkyi tänään oikealla tavalla. Ei mennyt missään vaiheessa jäpittämiseksi. Päinvastoin tunne oli hyvä. Toki parannettavaa riittää, mutta kaiken kaikkiaan peli oli meiltä tasapainoinen puolustus- ja hyökkäyspäässä, HIFK-luotsi Jarno Pikkarainen summasi.

Vieraille kahdesti osui myös kapteeni Jere Sallinen ja kertaalleen Anton Lundell. JYPin kauden avausosuman iski Tapparasta Keski-Suomeen siirtynyt nuori lupaus Patrik Puistola.

– Aina se on kiva maali tehdä, mutta paljon jäi parannettavaa omassa pelissä. Joukkueena meidän on nostettava pelinopeutta. Jäimme ihan liikaa omaan päähämme pyörimään, Puistola koki.

Jyväskylässä koronarajoitusten takia hallissa oli karvan päälle 2  000 katsojaa.

– Omaan tekemiseen koronarajoitukset eivät vaikuttaneet oikeastaan yhtään. Hallissakin oli ihan mukava tunnelma, vaikka rajoitetusti porukkaa olikin paikalla, Puistola sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat