Neptun Maritime paransi selvästi

Siljan valkoisista laivoista tunnettu Neptun Maritime -konserni pulpahti pinnalle julkaisemansa osavuosituloksen mukaan. Konsernin tulosta rasitti pitkään tappiollinen liikennöinti Englannin kanaalissa.

Neptun Maritimen tulos rahoituserien jälkeen oli tammi-syyskuulta 16 miljoonaa euroa (n. 95 milj.mk) plussalla, kun vielä vuosi sitten vastaavaan aikaan tulos näytti neljän miljoonan euron miinusta. Tulosparannus johtui yhtiön mukaan Kanaalin liikennettä hoitaneen Sally UK:n toiminnan lopettamisesta sekä parantuneesta rahoitustuloksesta.

Yhtiön liikevaihto supistui 40 miljoonaa euroa 398:aan. Osa vähennyksestä johtuu taxfree-myynnin päättymisestä ja muutoksista Merenkurkun liikenteessä, jossa Suomen ja Ruotsin valtioiden tukemaa liikennettä hoitaa tytäryhtiö Vaasanlaivat Oy. Koko vuodesta Neptun-konserni odottaa selvästi voitollista, vaikka vielä viime vuonna tulos oli 62 miljoonaa euroa tappiolla. Myös osakekohtainen tulos nousi pinnalle 0,26 euroon edellisvuoden 0,14 euron syvyydestä.

Neptun Maritimen kokonaan omistama tytäryhtiö on Silja Line, joka kuljetti tammi-syyskuussa 4,3 miljoonaa matkustajaa. Osavuosikatsauksen mukaan Siljan liikevoitto tammi-syyskuulta väheni edellisvuodesta miljoona euroa 32 miljoonaan. Silja Linen markkinaosuus Manner-Suomen ja Ruotsin välisessä laski kaksi prosenttiyksikköä 59 prosenttiin. Tallinnan liikenteessä markkinaosuus pysyi ennallaan 20 prosentissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat