Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainion tavaramerkkinä pidetty tukka lähti rajujen syöpähoitojen seurauksena "Ne suorastaan tipahtivat päästä"

Neon 2 -yhtyeestä suomalaisille tuttu Jussi Rainio nähdään Tähdet, tähdet -ohjelman uudella kaudella.

Tähdet, tähdet -ohjelmassa mukana olevalla laulajalla Jussi Rainiolla on takanaan raskas vuosi, sillä hän kertoi huhtikuussa 2018 toipuvansa syöpähoidoista.

Rainio kertoi menneensä marraskuussa 2017 vatsaongelmien vuoksi sairaalaan. Vatsa-aortan ympäriltä löytyi tuolloin kookas kasvain.

Hoidot kuitenkin tehosivat ja tällä hetkellä Rainio voi hyvin. Miehen tavaramerkiksi muodostunut pitkä tukka lähti hoitojen aikana.

– Jostain syystä fanit tunnistavat vieläkin, vaikka ei olekaan heiluvaa tukkaa enää päässä. Sytostaattihoidot veivät minulta hiukset. Ne suorastaan tipahtivat päästä. Sen jälkeen ajattelin, että antaa olla en ala enää kasvattamaan uutta tukkaa, Rainio kertoo.

13-vuotias poika oli isänsä tukena

Raju syöpätaistelu muutti miehen maailmankuvaa. Rainio kertoo saaneensa uuden alun parantumisen myötä. Yksi henkilö oli miehen mielessä koko taistelun ajan.

– Poika. Lähinnä 13-vuotias komea poika. Se on se mikä kutittelee ja pakottaa nauttimaan elämästä.

Tähdet, tähdet -ohjelman viides kausi starttaa helmikuun alussa. Tuolloin esiintymistaitojaan suomalaisille pääsevät esittelemään Jussi Rainion lisäksi, Ressu Redford, Petra Gargano, Aurora, Heidi Kyrö, Jon-Jon Geitel, Jonna Geagea, Kyösti Mäkimattila, Ilta sekä Samae Koskinen.

Lue myös:

    Uusimmat