Neljä Trumpin ex-neuvonantajaa kutsuttu kuultavaksi kongressirakennuksen mellakasta

Uutta kuvamateriaalia kongressin valtauksesta julki, senaattorit välttivät väkijoukon kohtaamisen täpärästi 1:44
Kuvamateriaalia kongressirakennuksen valtauksesta.

Viime loppiaisena Yhdysvaltojen kongressirakennuksessa ja sen ympäristössä tapahtunutta mellakkaa tutkimaan perustettu komissio on haastanut kuultavaksi ensimmäiset entisen presidentin Donald Trumpin avustajista.

Asiasta kertoo muun muassa BBC.

Kuultavaksi on kutsuttu Valkoisen talon entinen kansliapäällikkö Mark Meadows, Trumpin entinen kampanjapäällikkö ja neuvonantaja Steve Bannon, apulaiskansliapäällikkö Dan Scavino ja puolustusministeriö Pentagonin entinen kansliapäällikkö Kashyap Patel.

Erityisesti komiteaa kiinnostavat Meadowsin tiedot. Uutistoimisto AFP:n mukaan komitea uskoo hänen olleen Trumpin kanssa mellakkapäivänä sekä käyneen keskusteluja tämän kanssa tapahtumista. Lisäksi Meadows oli yhteydessä kongressitalon hyökkäystä edeltäneen mielenosoituksen järjestäjiin, BBC kertoo.

Scavinon uskotaan puolestaan keskustelleen Trumpin kanssa mellakkaa edeltävänä päivänä siitä, miten kongressiedustajia voisi vakuuttaa olla hyväksymättä marraskuun vaalien tulosta ja olla vahvistamatta Joe Bidenin valintaa presidentiksi.

Entisten avustajien kuulemisten on tarkoitus alkaa lokakuun puolivälissä. Komitea on kuullut aiemmin tapahtumissa mukana olleita poliiseja.

Trumpin kannattajat tunkeutuivat tammikuussa väkivalloin kongressirakennukseen, kun edustajainhuone ja senaatti olivat vahvistamassa Joe Bidenin vaalivoittoa. Mellakassa kuoli viisi ihmistä ja yli sata loukkaantui. Trumpin on katsottu lietsoneen kannattajiaan mellakkaan.

Lue myös:

    Uusimmat