Alfa Romeon Kimi Räikkönen ja Haasin Mick Schumacher harmittelivat Brasilian GP-viikonloppua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa, että he eivät ole päässeet ajamaan kunnolla kilpaa keskenään radalla. Tuo toive toteutui sunnuntaina tavalla, joka sai huomiota myös F1-sarjalta.
F1-sarja on jakanut mielenkiintoisen julkaisun Twitterissä. Siinä näytetään yläosassa Räikkösen viime sunnuntain ohitus Mick Schumacherista. Alla olevassa pätkässä on puolestaan videokuvaa yhdeksän vuoden takaa. Räikkönen yritti ohittaa samalla tavalla ulkokautta Mercedeksellä tuolloin ajanutta Michael Schumacheria.
Mick Schumacherille kävi huonommin kuin isälleen yhdeksän vuotta sitten. Räikkösen ja hänen autonsa osuivat toisiinsa, ja saksalainen joutui varikolle vaihtamaan Haas-menopelinsä etusiiven.
– Jos koit déjà vu -ilmiön, kun Kimi Räikkönen ja Mick Schumacher taistelivat Interlagosin radalla, oli syy tämä, naureskeli F1-sarja.
Schumacherilla ja Räikkösellä on mahdollisuus jatkaa keskinäisiä taistojaan viikonloppuna Qatarin GP:ssä.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää