Näyttelijä Pilvi Hämäläisen julkaisema kuva kohahduttaa – kuin kuuluisa taulu!

Pilvi Hämäläisen sosiaalisessa mediassa julkaisema kuvapari herättää hilpeyttä.

Putous-sketsisarjasta tunnettu näyttelijä Pilvi Hämäläinen on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa poseeraa kuuluisaa yhdysvaltalaista Amerikkalaista gotiikkaa (American Gothic) -taulun mallia jäljitellen. Vieressä on kuva myös alkuperäisestä maalauksesta.

Julkaisemassaan kuvassa Hämäläinen on taulun naismallia matkien pukeutunut mustaan villapaitaan, jonka alta pilkistävät ruudulliset kaulukset. Hiukset on sidottu tiukasti taakse, ja katse suunnattu johonkin kaukaisuuteen.

– Ja mitenkä voikin ihmiset olla hienoja kuin maalaus. Eikä ees mikä tahhaan maalaus, vaan oikein kuuluisa vanha maalaus Ameriikan maalta. Mitä riemullisimmat terveisemme Lieksasta, Hämäläinen kirjoittaa hilpeästi kuvan yhteyteen.

Amerikkalaista gotiikkaa -taulun maalasi vuonna 1930 yhdysvaltalainen taiteilija Grant Wood, joka tunnetaan parhaiten Yhdysvaltojen Keskilännen maaseutua kuvaavista maalauksistaan. Mallina toimi tuolloin Woodin sisar Nan Wood Graham.


Muun muassa impressionismia opiskelleen taiteilijan pääteosta pidetään yhtenä pohjoisamerikkalaisen 1900-luvun taiteen ikonisimmista maalauksista.

Hämäläisen kuvapari on herättänyt seuraajissa arvostusta – sekä ironisia kommentteja.

– Hieno maalaus. Molemmat kuvat ovat melkein samanlaisia, yksi kirjoittaa.

– Olette hyvin osanneet samaistua, toinen kehuu.

 

Lue myös:

    Uusimmat