USA 2005. Ohjaus: Andrew Adamson. Käsikirjoitus: Ann Peacock, Andrew Adamson, C.S. Lewisin romaanin pohjalta. Tuotanto: Mark Johnson, Philip Steuer. Kuvaus: Donald McAlpine. Leikkaus: Sim Evan-Jones ja Jim May. Pääosissa: Georgie Henley, Skandar Keynes, William Moseley, Anna Popplewell, Tilda Swinton, James McAvoy, Jim Broadbent, ääninä Liam Neeson, Ray Winstone, Dawn French. Kesto: 140 min.
Brittiläinen yliopistoälykkö C.S. Lewis (1898-1963) pamahti uskoon vuonna 1931, ja yhtenä seurauksena syntyi laajalti arvostettu ja rakastettu Narnia-lastenkirjasarja, joka tähän mennessä on poikinut mm. erilaisia tv-sovituksia. Nyt mielikuvitusrikkaan kronikan ensimmäinen osa, Velho ja leijona, on saanut suureellisen elokuvaversion ohjaimissaan Shrek-leffoilla debytoinut Andrew Adamson. 140-minuuttinen, ennätysbudjetilla taiottu fantasiaseikkailu lienee useimpien fanien mielestä juuri sitä mitä pitääkin: visuaalisesti poikkeuksellisen näyttävä ja alkuteokselle varsin uskollinen eepos. Hyvässä ja pahassa.
Kuten lukijat muistavat, lontoolaisen Pevensien perheen neljä lasta lähetetään vastoin tahtoaan II maailmansotaa pakoon sukulaisprofessorin (Jim Broadbent) ja tämän ilkeän vaimon maalaistaloon. Siellä utelias kuopus Lucy (ihastuttava Georgie Henley) löytää vaatekaapin takaa Narnian lumisen ihmemaan. Lucy ja perässä seuraavat sisarukset saavat kuulla ystävälliseltä Tumnus-faunilta (James McAvoy), että Narniaa pitää ikuisen talven vallassa paha Valkoinen Velho (upea Tilda Swinton), jota pitäisi uskaltaa nousta vastustamaan. Oikeudenmukaista leijona-kuningasta Aslania lapsukaiset tahtovatkin seurata – paitsi ikitottelematon Edmund (ilmeikäs Skandar Keynes), joka on ehtinyt tehdä kauniin velhon kanssa salaisen ja suklaakuorrutteisen sopimuksen.
Alkaa huikea seikkailu josta ei vaaroja, miekankalsketta tai puhuvia majavia puutu. Pahat ovat aivan hirvittävän pahoja sarvipäitä ja muita maanmatosia, kun taas Aslanin puolelle asettuvat kunnon kansalaiset hyviä ja rohkeita, etunenässään Pevensien perheen esikoinen, taistelevaksi ritariksi haarniskoituva Peter (William Moseley) sekä yhtä kirkasotsainen Susan (Anna Popplewell), joka Suureen Lopputaisteluun mennessä hallitsee jo jousiammunnan jalon taidon. Vaan miten käy kovakalloisen Edmund-polon sielun? Pystyykö myyttisen Aslanin hyvyys lunastamaan lopullisen voiton kotiin?
Fundamentalisti-kristityt voivat hykerrellä mielissään, kun Harry Potterien pakanalliset noituudet saavat haastajakseen sen ainoan oikean ja alkuperäisen tarinan Raamatusta. Mutta jotakin kertoo se, että itsekin syvästi uskovainen J.R.R. Tolkien käänsi aikoinaan selkänsä ystävälleen Lewisille tämän teosten alleviivaavan kristillisyyden ja lapsia aliarvioivan opettavaisuuden vuoksi; ja jos Velho ja leijona -kirja rakentui rikkaudessaankin melko mustavalkoiseksi Raamattu-allegoriaksi, elokuvaversio suorastaan mäiskii katsojaa isolla kirjalla päähän.
Kuvitettuna näet Messias-tarinan uskonnollinen symboliikka entisestään korostuu ja samalla banalisoituu – ja toisaalta ilman tuota symboliikkaa elokuvaa on hankala katsoa, koskapa tapahtumat jäävät käsittämättömiksi. Vai mitä pitäisi ajatella salaperäisesti kansan pariin putkahtelevasta kissaeläimestä, jota kaikki jostain kumman syystä kumartavat ja jonka vapaaehtoinen kuolema jotenkin ihmeellisesti pelastaisi koko Narnian? Tai halkeavasta hautapaadesta, jonka äärellä Lucy ja Susan valvovat kuin evankeliumin Mariat konsanaan, vaikkeivät juuri edes tunne karvaista vainajaa? Yksi ihmetyksen aihe on, miksi kukaan oikeasti jaksaisi palvoa Liam Neesonin äänellä vaisusti mörähtelevää pörröturria, jos vaihtoehtona on tulivaunuissa ruoskaa viuhuttava Tilda Swinton?
Kyseenalaiseksi ei sen sijaan jää Adamsonin elokuvan kunnianhimoisuus. Tarinan imu on varsinkin alkupuolella vastustamaton, näyttelijäntyö kerrassaan kaunista ja digitaaliefektit eläinhahmoja ja maisemia myöten hengästyttäviä; huomaa että Adamson vastasi kahden Batman-elokuvan tehosteista. Vaatekaapin takainen maailma puhkeaa kukkaan yhtaikaa kiehtovana ja pelottavana pakopaikkana, juuri niin kuin kirjoissakin. Kenties vanha Tolkienkin heltyisi nähtyään tämän?
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Buena Vista