Napajää sulaa hälyttävän nopeasti

Napajäätä on nyt jopa 45 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Jos sulamistahti jatkuu yhtä voimakkaana, jääpeite häviää kokonaan 15-20 vuodessa.

Tanskalaistutkijoiden mukaan pohjoisnavan jäätiköt ovat sulamassa huomattavasti oletettua nopeammin.

- Napajään määrä on nyt kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla. Sillä 50 vuoden ajanjaksolla, jolta meillä on tilastoja, ei koskaan ole tapahtunut mitään tällaista, kiteyttää Leif Toudal Pedersen Tanskan teknillisestä korkeakoulusta Jyllands-Posten-sanomalehdelle.

Satelliittikuvien perusteella napajäätä on nyt 40-45 prosenttia vähemmän kuin keskimäärin vuosina 1997-2000. Tämä merkitsee sitä, että jäästä on sulanut huikeat 2,5 miljoonaa neliökilometriä.

Jään sulamisen syynä ovat ilmaston lämpenemisen lisäksi voimakkaat merivirrat, jotka ovat siirtäneet suuria määriä jäätä Siperiasta ohi pohjoisnavan ja itäisen Grönlannin etelään, missä se on sulanut.

Mikäli jään sulaminen jatkuu nykyistä vauhtia, pohjoisnavan jääpeite häviää kokonaan 15-20 vuodessa.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat