Nanottamalla vastustetaan marraskuun ahdistusta

Marraskuussa ahdistusta voi tappaa kirjoittamalla vähintään 1666 sanaa päivässä eli nanottamalla.

Kuukauden lopussa koossa pitäisi olla 50 000 sanan romaanikäsikirjoitus.

Nanoilu on kirjoittamisen hardcore-laji ja NanoWriMo on kansallinen romaaninkirjoituskuukausi.

Nanoilijoita on Suomessa miltei 3000 ja joukko on kasvava.

Nuortenkirjailijana itsensä elättävä tamperelainen Annukka Salama kertoo, että maailmanlaajuisesti nanoilijoita jo yli 250 000.

Palkintona on voittaa itsensä. Sääkin suosii sisälläoloon, joten ihmiskoe puoltaa paikkaansa ja aikaansa.

Entä mitä kirjoittamisesta saa?

– Pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin. En puhu paljon tunteistani muille ihmisille, joten tällä tavoin voin ilmaista itseäni, sanoo 14-vuotias Anna Helin Espoosta.

Luovuus ei välttämättä synny tyhjästä. Se vaatii taktisia ratkaisuja ja ennen kaikkea hyvää seuraa.

Helsingissä ajatuksenvirta juoksee muun muassa Cafe Johdon sohvilla Kampissa.

– Kirjoittaminen on aika yksinäistä puuhaa. Onkin hienoa nähdä muitakin luovia hulluja, jotka tekevät tätä samaa vuodesta toiseen, kertoo pidemmän linjan nanottelija Minna Manninen.

Ei se laatu, vaan se määrä

Kilpaan osallistuvat kohtaavat kahvikupposen äärellä säännöllisesti - ainakin näin marraskuussa. Se antaa lisävoimaa itse läppärityöhön. Kunhan muistaa iskulauseen: ei se laatu, vaan se määrä.

Millaisia juonenkäänteitä nanoilijat ovat onnistuneet luomaan romaaneissaan?

– Tapoin yhden jumalan. Aika surullinen tarina, kertoo helsinkiläinen Annika Vilenius.

– Kuka jumalan tappoi?

– Toinen jumala.

– Mun koko tarina perustuu siihen, että tämä päähenkilö kuolee ja nyt se onkin päättänyt olla kuolematta, sanoo turkulainen Salla Juntunen.

– Siellä riehuu sekopää hurahtanut hullu, jota yritetään napata, luonnehtii helsinkiläinen Sini Veneskoski omaa tarinaansa.

Jollet ole nanoilun supermies, ei tänä vuonna enää kannata vaivautua. Tosin ensi marraskuu on täällä masentavan pian.

Masennusta voi toki estää seuraavaa kilpaa odotellessa vaikkapa kirjoittaen.

Ja tärkeää on muistaa, että oikea syy tylsiin kirjoitusluistimiin löytyy ninjojen määrän niukkuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat