Kerttu Niskasella riitti takamatkasta huolimatta uskoa mitaliin Pekingin olympialaisten 30 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa. Hän taisteli upealla tavalla pronssia.
Vaikka Ruotsin Ebba Andersson oli vielä muutama kilometri ennen maalia vajaan puolen minuutin kaulalla takaa-ajoporukkaan kiinni pronssissa, ero alkoi kutistua. Niskanen lähti ajamaan Anderssonia vimmatusti kiinni ja onnistuikin ohittamaan tämän viimeisellä kilometrillä.
Katkennut Andersson taipui lopulta kahdeksanneksi, ja parhaaksi ruotsalaiseksi ylsi neljänneksi sijoittunut Jonna Sundling. Niskanen otti pronssia.
– Uskoin mitaliin, vaikka välillä jo näytti, että jään kamppailemaan neljännestä sijasta. Kävimme kertaalleen aika lähellä Ebbaa, mutta ero ei ainakaan kaventunut siinä vaiheessa, kun Jonna Sundling veti ryhmäämme, Niskanen kertasi.
Tuuli tuiversi kilpailun aikana armottomasti. Niskanen kuvaili tuulen käyneen sauvoihin ja suksiin niin, että oli kova työ pitää välineet alla.
– Tiesin kyllä, ettei Ebballa ole helppo paikka hiihtää, kun hän oli yksin kovassa tuulessa.
Suomalainen sanoi viimeisen ylämäen olleen tärkeä.
– Tuuli puhalsi siinä vastaan, ja Ebban selkä alkoi lähestyä. Sain siitä lisävoimia.
Maalisuoralle tullessaan Niskanen tunsi jo antaneensa kaiken.
– Loppu oli väsyneiden naisten kamppailua. Minä olin väsynyt, mutta niin olivat muutkin.
– Olen harvoin joutunut noin koville ja jäämään tuolla tavalla lumeen makaamaan.
"Unohtumattomat olympialaiset meidän perheellemme"
Niskanen saavutti Pekingissä myös hopeaa. Se tuli 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa, jossa Niskanen taipui Norjan Therese Johaugille vain 0,4 sekunnilla.
– Oli unohtumattomat olympialaiset meidän perheellemme. Nämä alkoivat hienosti, kun Iivo otti pronssin, minä hopean, sitten Iivo kullan. Välillä oli hakemista, mutta vielä tuli viides mitali.
30 kilometrin kilpailun voitti suvereenisti norjalaistähti Johaug. Yhdysvaltain Jessie Diggins hiihti hopeaa.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää