Näkemiin Lontoo, tänään luvassa huikea päättäjäisshow

Brasilialaisfaneja Lontoon olympialaisissa.
Brasilialaisfaneja Lontoon olympialaisissa.
Julkaistu 12.08.2012 13:18(Päivitetty 20.08.2012 21:37)
Toimittajan kuva

Tommi Manninen

tommi.manninen@mtv.fi

Olympiatuli sammuu Lontoon olympiastadionilla tänä iltana kello 23 Suomen aikaa alkavan päättäjäisseremonian yhteydessä reilun parin viikon kisarupeaman jälkeen.

Luvassa on näyttävä show, jossa pääpaino on brittimusiikissa. Musiikki on ollut yli 50 vuoden ajan yksi tärkeimmistä Britannian vientituotteista, ja sen halutaan näkyvän ja kuuluvan useiden huippuesiintyjien, 3500 vapaaehtoisen ja 380 koululaisen esityksessä.

Avajaisten tapaan esiintyjälista on yritetty pitää salassa, mutta ainakin George Michael, Muse, The Who ja Spice Girls on huhuissa liitetty esiintyjäkaartiin.

Lontoon jälkeen olympiaisännyys siirtyy Brasilian Rio de Janeirolle.

Riossa kisataan neljän vuoden päästä täysin erilaisissa oloissa kuin Lontoossa, esimerkiksi sään, liikenne-, turvallisuus- ja taloustilanteen suhteen. Juuri nämä samat asiat askarruttivat myös Lontoon olympialaisten alla, mutta lopulta kaikki sujui ilman suurempia ongelmia.

Huolet kolmen t:n ympärille

Lontoossa huolenaiheet kietoutuivat pitkälti kolmen t:n ympärille: tourism, terrorism, tickets. Turismille kisojen kokonaisvaikutusta on vielä vaikea arvioida, koska satojentuhansien kisavieraiden tulo kaupunkiin vähensi samaan aikaan kaupungin normaalia turistivirtaa. Monet keskikaupungin ravintolat, hotellit, museot ja teatterit kärsivät jopa kymmenien prosenttien asiakaskadosta, kun kisavieraat suuntasivat kulutuksensa lähinnä Itä-Lontoon Stratfordiin. Siellä ihmisiä riitti ja kauppa kävi.

Olympiavieraiden aiheuttamista joukkoliikenneruuhkista riitti myös paljon puhetta ennen kisoja. Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja monin paikoin keskikaupungilla oli jopa väljempää liikkua kuin normaaliaikoina. Myöskään autoliikennettä haitanneet olympiakaistat eivät olleetkaan niin suuri ongelma liikenteelle, kun aluksi pelättiin.

Viimeinen ruuhkaponnistus nähdään huomenna Heathrow´n lentokentällä, jonne odotetaan lentokentän historian vilkkainta päivää.

Mitä olympiastadionille tapahtuu?

Yksi iso kysymys talouden suhteen on yhä se, kuinka olympiapuisto ja sen rakennukset saadaan jatkokäyttöön. Esimerkiksi olympiastadionin tulevaisuus on vielä auki.

Vahvin ehdokas olympiastadionin uudeksi käyttäjäksi on jalkapalloseura West Ham United, joka nousi alkavalle kaudelle Valioliigaan. Se stadionin jatkosta on jo sovittu, että siellä kisataan ainakin yleisurheilun MM-kilpailut vuonna 2017.

Yhtenä mahdollisuutena on myös väläytelty formula ykkösten kilpailua olympiapuistossa.

Myös se jää nähtäväksi, poikivatko muun muassa autoteihin ja rakennuksiin tehdyt miljoonainvestoinnit pidempiaikaista nostetta köyhään Itä-Lontooseen. Alueen asukkaat ovat hyödyistä hyvin erimielisiä.

Turva-asiat kunnossa

Turvallisuusasiat ja terrorismin uhka leijuivat olympialaisten yllä jo pitkään ennen kisoja. Kisoihin valmistauduttiin mittavilla poliisi- ja sotilasvoimilla. Thames-joella risteili muun muassa sotalaiva ja muutamien asuintalojen katoille sijoitettiin ohjuksia.

Tuhansia poliiseja ja sotilaita hälytettiin kisoihin lisää, kun kävi ilmi, ettei kisojen turvallisuusasioista vastaava turvallisuusyhtiö G4S pystykään toimittamaan tarpeeksi vartioita. Muun muassa turvatarkastukset sujuivat ongelmitta viranomaisvoimin.

Britit menestyivät

Urheilullisesti kisat olivat menestys isäntämaalle. Liput kisatapahtumiin myytiin jo hyvissä ajoin loppuun, ja tunnelma kisapaikoilla oli monin paikoin jopa hurmosmainen. Tosin kisojen alussa useat tyhjät paikat herättivät ihmetystä. Lopulta eri maiden lajiliitoilta palautui tuhansia lisälippuja myyntiin, ja katsomot täyttyivät kaikissa tapahtumissa.

Ison-Britannian joukkue menestyi loistavasti. Mitaleita kertyi yli 60, joista lähes puolet kultaisia. Suomen saldoksi kisoista jäi yksi hopea ja kaksi pronssia.

Sääkin suosi

Alkuvuosi oli Britanniassa historiallisen sateinen ja kylmä. Monin paikoin vettä tuli vuorokaudessa saman verran kuin normaalisti koko kuukaudessa. Kisajärjestäjien onneksi myös sää suosi kisoja. Muutamia sadekuuroja lukuun ottamatta kisat vietiin läpi mukavassa, noin 20 asteen kesäsäässä.

Rio de Janeirossa lämpötila tulee pysyttelemään 30 asteen tuntumassa ja ilmankosteus on korkea.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat