Näitä puhelimia Suomessa ostettiin – uusi iPhone X varasti huomion jo lokakuun puolella

Kuukausi on vaihtunut marraskuuksi ja operaattorit jälleen julkaisseet lokakuun myydyimpien puhelinten listansa. Tällä kertaa suurin huomio kiinnittyy kuitenkin lokakuun myyntien sijaan jo tulevaan, Applen uuteen iPhone X:ään.

Operaattoreista Telia otti iPhone X:n ennakkotilaukset mukaan jo lokakuun listoilleen, vaikka puhelimen toimitukset alkavat vasta nyt perjantaina 3. marraskuuta. iPhone X kohosi ennakkotilauksillaan viidessä päivässä lokakuun myydyimmäksi puhelimeksi Telialla. Puhelin myytiin Telian verkkokaupassa ensimmäisen erän toimitusten osalta loppuun vain 22 minuutissa.

Myös muilla operaattoreilla kiinnostusta iPhone X:ään on riittänyt.

”Uuden iPhone X -mallin viime perjantaina käynnistyneen ennakkomyynnin perusteella on selvä, että Applen menestysputki jatkuu massiivisena. Apple iPhone X on lähtenyt liikkeelle erittäin voimakkaasti, eikä hinta tunnu olevan mikään este Applen huippumallin myynnille”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

”Vaikka jo jonkin aikaa on näyttänyt siltä, että tuotelanseeraukset eivät kerää yhtä suurta huomiota kuin aikaisemmin, oli kiinnostus iPhone X -mallia kohtaan suurta. Myös Nokia 6:n nousu listalle ilahduttaa – se on ollut ostajien suosiossa etenkin kivijalkamyymälöissä”, kertoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Lokakuun myyntilistoilla DNA:lla listakärkeä hallitsivat kolmoisvoitolla vahva Honor-kolmikko Honor 8, Honor 9 ja Honor 8 Lite. Elisan myydyin oli tuttuun tapaan OnePlus 5, jonka myynti Suomessa keskittyy vahvasti Elisalle. OnePlus 5:n odotetaan myös saavan seuraajan jo marraskuussa. Telialla TOP5:een mahtui neljä iPhonea, ja ainoana rintaman rikkoi Nokia 3310 -peruspuhelin.

”Valmistajien osalta tilanne on edelleen tasainen, vaikka Apple veikin monta sijaa listalta. Esimerkiksi Samsungin Note8, Galaxy S8 sekä Huawein kalleimmat mallit jäivät juuri ja juuri kymmenen kärjestä”, sanoo Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen.

Nokia-älypuhelimia lokakuun listoilla näkyi jopa yllättävän vähän. DNA:lla Nokia 6 ylsi sijalle 10 ja Nokia 3 sijalle 14, Elisan henkilöasiakasmyynnissä Nokia 6 sijalle 8 ja Telialla Nokia-älypuhelimia ei mahtunut kuluttajamyynnin TOP10:een lainkaan.

Samsungin malleista vahvasti esillä myyntilistoilla lokakuussa olivat 2017-vuosimalleina edulliset ja keskihintaiset Galaxy J3 / J5 / A3 / A5.

DNA:n myydyimmät puhelimet lokakuussa 2017

  1. (3.) Honor 8
  2. (13.) Honor 9
  3. (9.) Honor 8 Lite
  4. (2.) Apple iPhone 7
  5. (4.) Samsung Galaxy J3 (2017)
  6. (-) Apple iPhone 8
  7. (-) Samsung Galaxy S8
  8. (6.) Samsung Galaxy A3 (2017)
  9. (7.) Nokia 3310
  10. (1.) Nokia 6
  11. (12.) Samsung Galaxy A5 (2017)
  12. (-) Samsung Galaxy J5 (2017)
  13. (11.) Samsung Galaxy S7
  14. (8.) Nokia 3
  15. (-) Apple iPhone 8 Plus

Elisan myydyimmät puhelimet henkilöasiakkaille lokakuussa 2017

  1. OnePlus 5
  2. Samsung Galaxy J3 (2017)
  3. Apple iPhone SE
  4. Huawei Honor 8
  5. Huawei Honor 8 Lite
  6. Samsung Galaxy S8
  7. Samsung Galaxy A3 (2017)
  8. Nokia 6
  9. Apple iPhone 6
  10. Nokia 3310
  11. OnePlus 3T
  12. Apple iPhone 7
  13. Samsung Galaxy J5 (2017)
  14. Apple iPhone 8
  15. Huawei Honor 9

Elisan myydyimmät puhelimet yritysasiakkaille lokakuussa 2017

  1. Samsung Galaxy J5 (2017)
  2. Apple iPhone 8
  3. Apple iPhone 7
  4. Samsung Galaxy A5 (2017)
  5. OnePlus 5
  6. Apple iPhone SE
  7. Samsung Galaxy Xcover 4
  8. Samsung Galaxy S7
  9. NOKIA 6
  10. Apple iPhone 6s
  11. Samsung Galaxy A3 (2017)
  12. Huawei Honor 8 Lite
  13. NOKIA 3310 3G
  14. Huawei Honor 8
  15. NOKIA 3

Telian myydyimmät puhelimet kuluttajille lokakuussa 2017

  1. (-) Apple iPhone X
  2. (1) Apple iPhone SE
  3. (2) Apple iPhone 6 32GB
  4. (-) Nokia 3310
  5. (4) Apple iPhone 7
  6. (3) Samsung Galaxy S8
  7. (5) Samsung Galaxy J5 2017
  8. (6) Huawei P8 Lite
  9. (8) Huawei Honor 8 Lite
  10. (-) Apple iPhone 8

Telian myydyimmät puhelimet yrityskäyttäjille lokakuussa 2017

  1. Samsung Galaxy J5 (2017)
  2. Samsung Galaxy A3 (2017)
  3. Samsung Galaxy A5 (2017)
  4. Samsung Galaxy Xcover 4
  5. Apple iPhone 7
  6. Apple iPhone SE
  7. Doro PhoneEasy 530X
  8. Samsung Galaxy S8
  9. Nokia 5
  10. Apple iPhone 6s

Lue myös:

    Uusimmat