Mainos

Naisteekkarin kohtelu: Metsä Group antoi varoituksen työntekijälleen

Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Anneli Karhula pahoittelee työntekijän lausuntoa. 

Facebookissa levisi eilen 23-vuotiaan naisteekkari Laura Kulmalan tarina. Kulmala kertoi hakeneensa kesätöitä metsäteollisuusalan yrityksestä, joka oli kieltäytynyt ottamasta vastaan naisen työhakemusta, koska kyseiseen tehtävään ei oteta naisia.

Viestissä ei käynyt ilmi mistä yrityksestä oli kyse, mutta myöhemmin illalla Metsä Group pahoitteli Twitterissä tapahtunutta.

Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Anneli Karhula kertoo MTV Uutisille, että naisteekkarille vastannut henkilö on tuotannon suunnittelija ja hän on saanut varoituksen.

– Tuollainen käytös ei kuulu meidän toimintatapoihimme. Kyseessä on yksittäisen ihmisen virhe. En voi käsittää, mistä tuollainen lausahdus on lähtöisin.

Karhula sanoo, että vuosittain Metsä Groupille tulee noin 5 000 kesätyöpaikkahakemusta. Kesätöihin heille palkataan 700.

– Kesätyöntekijöistämme neljännes on naisia ja yritämme jopa saada enemmän naisia töihin kuin alalle keskimäärin muuten palkataan. Molempia sukupuolia tarvitaan meille töihin.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.