Naisleijonien tähtivahti Noora Räty kieltäytyi MM-kisoista – päävalmentaja Pasi Mustonen kommentoi asiaa tuohtuneena

Noora Räty kieltäytyi paikasta elokuun lopulla alkaviin MM-kisoihin. Päävalmentaja Pasi Mustonen vaikutti tapauksesta tuohtuneelta, kun asia nousi esille Naisleijonien lehdistötilaisuudessa tiistaina.

Suomen naisjääkiekkoilun meritoitunein maalivahti Noora Räty, 32, ei ole mukana tänä vuonna Kanadassa pelattavissa jääkiekon MM-kisoissa, mikä tuli selväksi tiistaina, kun Jääkiekkoliitto julkisti turnaukseen matkaavaan joukkueen.

Kun MTV Urheilu kysyi Mustosen näkemystä siitä, miksi Räty on kotonaan Minnesotassa, eikä lähde mukaan kisoihin, valmentaja vaikutti asiasta tuohtuneelta.

– En halua puhua asiasta sen tarkemmin, Mustonen alusti.

Mustonen tarkensi sopineensa Rädyn kanssa, että maalivahti itse antaa asiasta tarkentavaa tietoa. Asiasta tiistaiaamuna uutisoineelle Ilta-Sanomille Räty kertoi, että joutui kieltäytymään kisareissusta työtilanteensa takia.

Räty pyörittää Minnesotassa omaa maalivahtikouluaan.

MM-kisat järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti elokuussa, kun turnausta siirrettiin koronan vuoksi myöhäisempään ajankohtaan tavanomaisesta alkukeväästä.

– Kutsuin Nooran mukaan joukkueeseen, mutta hän kieltäytyi, Mustonen summasi.

Tuliko Rädyn MM-kisoista kieltäytyminen siis yllätyksenä?

– Tuli.

Mustonen ei halunnut lähteä pohtimaan, vaikuttaako kieltäytyminen Rädyn mahdollisuuksiin olla mukana ensi talvena järjestettävissä Pekingin olympialaisissa.

Mustosen mukaan Suomi saa Kanadaan kaikesta huolimatta kilpailukykyisen maalivahtikolmikon. 31-vuotias Meeri Räisänen kantanee ennakkoon ajateltuna päävastuun ja saa kiritystä Anni Keisalalta sekä Jenna Silvoselta.

Naisleijonien MM-kisajoukkueessa on mukana peräti kahdeksan ensikertalaista.

– Odotan, että he nousevat kovaan rooliin ja pystyvät kilpailemaan MM-tasolla. Emme olisi valinneet näitä pelaajia, jos emme uskoisi siihen, Mustonen ennakoi.

Calgaryssa pelattavat MM-kisat alkavat Suomen osalta Kanadaa vastaan lauantaina 21. elokuuta klo 1 alkavassa ottelussa. Kisat paketoidaan syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Naisleijonien MM-joukkue 2021

Maalivahdit: 1 Keisala Anni (Ilves), 18 Räisänen Meeri (JYP U20 Akatemia), 31 Silvonen Jenna (Mercyhurst University)

Puolustajat: 4 Lindstedt Rosa (Brynäs IF), 5 Karppinen Aino (RoKi), 6 Hiirikoski Jenni (Luleå HF), 8 Viitasuo Ella (Kiekko-Espoo), 9 Laitinen Nelli (Kiekko-Espoo), 15 Tuominen Minnamari (Kiekko-Espoo), 21 Karjalainen Sini (University of Vermont), 88 Savolainen Ronja (Luleå HF)

Hyökkääjät: 10 Holopainen Elisa (Kiekko-Espoo),12 Vanhanen Sanni (Tappara), 16 Nieminen Petra (Luleå HF), 20 Nilsson Matilda (HIFK), 22 Vesa Emilia (Kiekko-Espoo), 23 Hakala Sanni (HV71), 24 Vainikka Viivi (Luleå HF), 25 Nylund Jenniina (St. Cloud State University), 26 Sundelin Sofianna (Team Kuortane), 27 Liikala Julia (HIFK), 33 Karvinen Michelle, 40 Tulus Noora (Luleå HF), 61 Niskanen Tanja (KalPa), 77 Tapani Susanna 

Lue myös:

    Uusimmat