Naisen epäillään murhanneen pienen lapsensa Espoossa sunnuntaina: Epäilty tunnustanut teon ja vangittu

Naista epäillään alle kouluikäisen lapsensa murhasta Espoon Suurpellossa, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan teko tapahtui sunnuntai-iltana asunnossa.

– Teon tapahtuessa he ovat olleet asunnossa kaksin, eikä tekoon liity muita osallisia, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Poliisista tarkennetaan MTV Uutisille, että ulkopuolisille ei ollut tapahtuneesta vaaraa.

Nainen on poliisin mukaan tunnustanut teon ja hänet on tänään vangittu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeuden vangitsemistietojen mukaan nainen on 35-vuotias. Poliisin mukaan sekä äiti että lapsi ovat Britannian kansalaisia.

– Emme voi antaa asiasta tämän tarkempia tietoja tässä vaiheessa ja tuskin myöhemminkään, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ilmari Hallamaa poliisilaitoksen tiedotteessa.

Hän ei halunnut esimerkiksi tarkentaa, liittyykö murha rikosnimikkeenä teon suunnitelmmallisuuteen tai raakuuteen ja julmuuteen. Teon motiivia tai muita vastaavia tietoja poliisi ei myöskään halunnut kertoa.

Lue myös:

    Uusimmat