Menikö mönkään? Meikin on tarkoitus kaunistaa, mutta pahimmillaan käy päinvastoin. Meikkaaja-maskeeraaja Tiina Peltonen listaa yleisimmät meikkimokat ja neuvoo, kuinka ne vältetään.
1. Meikkivoidenaamari
− Meikkiongelmista pahin lienee niin sanottu naamari-ilmiö, sanoo Tiina Peltonen. Ilmiön tunnusmerkkinä ovat meikkivoiteen näkyvät rajat ympäri kasvoja. ”Naamari” syntyy, kun meikkivoide on vääränvärinen, sitä on liikaa tai se on levitetty huonosti.
Tee näin:
Käytä vähemmän meikkivoidetta ja häivytä se huolellisesti korvia, hiusrajaa ja leukaa kohden.
Meikkivoiteen värisävyn valinnassa kannattaa kääntyä rohkeasti ammattilaisen puoleen. Jos valitset itse, kokeile voidetta kaupassa leukapieleen ja tarkasta sävy luonnonvalossa, sillä kirkkaat keinovalot hämäävät helposti.
Suosi kevyitä meikkivoiteita − niillä saa helposti kauniin, kuulaan ja raikkaan lopputuloksen. Kevyt tuote ei tee vaikutelmasta pakkeloitua vanhemmallakaan iholla ja se tasoittaa myös ongelmaihon sävyä ilman, että iho näyttää samealta ja likaiselta. Paksut, peittävät meikkivoiteet kannattaa säästää iltatilaisuuksiin.
2. Kamalat kulmat
Peltosen mukaan suomalaiset eivät ole järin ahkeria hoitamaan kulmakarvojaan.
− Kaikkien kulmat eivät taivu siipimalliin, eikä tarvitsekaan. Kulmien tulee kuitenkin olla siistit, oli muoto mikä tahansa.


