Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"

Jääkiekon Mestiksessä pelaavan TUTO Hockeyn liigalisenssihakemuksen hylkypäätös ei olekaan lopullinen, vaikka Liigan tiedotteesta niin oli tulkittavissa. Liigan lisenssikomitean puheenjohtaja Jaakko Luumi kertoo MTV Urheilulle, että kyse on hänen virheestään.

TUTO Hockey kertoi hämmästyttävästä käänteestä tänään tiistaina julkaisemassa tiedotteessaan. Se ilmoitti saaneensa Liigan lisenssikomitean puheenjohtajalta eli Luumilta tänään tiedon siitä, ettei sen liigalisenssihakemusta olekaan hylätty. Luumin mukaan hakemus on edelleen hylätty, mutta siihen sisältyy 14 vuorokauden valitusaika, jota ei Liigan tiedotteessa mainittu.

Ensi kaudeksi pääsarjaan hakevalla TUTO Hockeylla on aikaa vastata Liigan lisenssikomitean pyytämiin lisäselvityksiin 12.12. saakka.

– Totesimme, että meidän on teknisesti annettava heille määräaika reagoida siihen. Se, onko heillä realistisesti, oikeasti, mahdollisuuksia korjata kaikkia asioita, on eri asia, Luumi kertoo.

Luumi myöntää Liigan tiedotteen puutteellisuuden.

– Joo. Nostan kättä itseltäni pystyyn. Se oli oikeastaan minun virheeni, ei niinkään Liigan virhe, Luumi sanoo.

– Katsoimme vähän huonosti sen kohdan. Tänään vielä tarkastelin asiaa yksityiskohtaisemmin ja totesin, että näinhän se meneekin.

Eilen MTV Urheilu julkaisi TUTOn puheenjohtajan Tuomas Haanpään kommentit hylättyyn hakemukseen liittyen. Jutussa viitattiin seuran käsitykseen, jonka mukaan sillä on mahdollisuus reagoida vaadittuihin kohtiin. Julkaisun jälkeen Luumi otti yhteyttä MTV Urheilun toimitukseen, oikaisi tiedon vielä siinä vaiheessa vääräksi ja sanoi, että hylkäys on lopullinen.

"En lähde spekuloimaan"

Jos TUTO saisi epäkohdat kuntoon, lisenssikomitea ottaisi sen hakemuksen uudestaan käsittelyyn?

– En lähde spekuloimaan, mitä voisi tapahtua, mutta heillä on nyt kaksi viikkoa aikaa – tehdä selvitys niistä asioista, mitkä olivat lisenssin epäämisen perusteina, Luumi vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat