Näin tunnistat hukkuvan – "Meillä on väärä kuva siitä, miltä hukkuminen näyttää"

Näin tunnistat hukkuvan 2:41
Viestintäasiantuntija Niko Nieminen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta antaa ensiohjeet rannalla olijalle.

Suomessa hukkui 165 ihmistä vuonna 2021. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto antaa selkeät ensiohjeet, miten rannalla oleva voi toimia pelastaakseen hukkuvan.

Hukkuvan tunnistaminen rannalta voi olla hankalaa. Viestintäasiantuntija Niko Nieminen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta sanoo niin sanotun hiljaisen hukkumisen olevan tyypillisin hukkumisen tapa.

– Yleensä luullaan, että hukkuminen on rajua, fyysistä ja äänekästä. Hukkuva kuitenkin keskittyy siihen, että hengitys kulkee ja kaikki muu, kuten avun huutaminen, on toissijaista. Hukkuva on usein pystyasennossa ja kiipeää ikäänkuin näkymättömiä tikkaita, Nieminen sanoo Viiden jälkeen -ohjelmalle.

Puolet Suomessa viime vuonna tapaturmaisesti hukkuneista oli yli 67-vuotiaita.

Alle 18-vuotiaita hukkui neljä. Heistä nuorin oli 9-vuotias.

Tiedot käyvät ilmi onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) viime vuoden hukkumisista kertovasta raportista.

Katso video yltä: Toista kesää töissä oleva rantapelastaja kertoo joutuneensa kerran tositoimiin

Lue myös:

    Uusimmat