Näin tapahtumat Espoon kemikaalivarastolla etenivät: Hyökkääjien keikka meni pahasti mönkään – miehet eivät saaneet mukaansa miljoonien eurojen huumelastia

5:59

Poliisi on takavarikoinut kymmeniä kiloja kokaiiniksi epäiltyä ainetta Espoon kemikaalivaraston hyökkäyksen jäljiltä. Poliisi uskoo, että hyökkäyksestä epäillyt henkilöt eivät saaneet varastolta hakemaansa huumausainetta mukaansa merkittäviä määriä. Tapauksen uskotaan liittyvän järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Kari Siivo kertoo MTV Uutisille, että kemikaalivaraston iskusta epäillään tällä hetkellä useita henkilöitä, jotka ovat Ruotsin, Tanskan ja Albanian kansalaisia. Henkilöt ovat iältään 20-30-vuotiaita.

Useista kansalaisuuksista huolimatta henkilöiden juuret ovat Siivon mukaan tiettävästi Albaniassa.

Poliisi kertoi aiemmin, että tapaukseen liittyen on takavarikoitu suuri määrä huumausainetta ja otettu kiinni viisi ulkomaalaista miestä. Siivo ei enää tässä vaiheessa ota tarkemmin kantaa epäiltyjen lukumäärään.

– Tutkinnallisista syistä en lähde tätä täsmällisesti sanomaan.

Siivon mukaan on mahdollista, että tapaukseen liittyy vielä useampiakin epäiltyjä. Poliisi tekee tapaukseen liittyen tällä hetkellä yhteistyötä myös ulkomaiden viranomaisten kanssa.

Siivon mukaan tapauksessa on viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta.

– Kyllä tässä epäily on, että tämä on järjestäytynyttä ja suunnitelmallista.

Väkivaltaa ja uhkailua

Tapahtumat Espoon Karapellontiellä sijaitsevalla kemikaalivarastolla saivat alkunsa eilen noin puoliltapäivin.

Siivon mukaan paikalle oli tullut yllättäen viisi henkilöä, jotka olivat kohdistaneet väkivaltaa yhteen varastolla olleeseen kuljetusyrityksen työntekijään sekä uhkailleet muita paikalla olleita.

Kuljetusyrityksen työntekijä oli kuljettanut kuorma-autoa, jonka kontissa olleen lastin seasta henkilöt etsivät jotain. 

Kun poliisi sai hälytyksen tapahtuneesta noin kello 12, poliisilla ei Siivon mukaan ollut ennakkotietoja tapahtuneesta. Ensimmäisten partioiden saapuessa paikalle epäillyt tekijät olivat jo poistuneet paikalta.

Poliisi epäili ensin omaisuusrikosta

Siivon mukaan poliisi arveli ensin, että välikohtaukseen liittyisi jonkinlainen omaisuusrikos. Epäilyt tarkentuivat kuitenkin nopeasti varastolla tehtyjen tutkimusten jälkeen.

– Aika nopeasti saatiin sellaisia viitteitä, että todennäköisimmin kyse on huumeista.

Siivon mukaan varastolta löydettiin suuri määrä kokaiiniksi epäiltyä ainetta.

– Tarkkaa määrää tai laatua en pysty vielä sanomaan, mutta koska (iskun kohteena olleen) kontin lähtöpaikka on Etelä-Amerikassa, vahvat epäilyt on siitä, että kyseessä olisi kokaiinia. Määrän osalta puhutaan useista kymmenistä kiloista.

Siivon arvio on, etteivät iskun tehneet henkilöt saaneet kemikaalivarastolta mukaansa ainakaan merkittävää määrää huumausainetta.

– Siltä näyttäisi tässä vaiheessa. Ainakaan kovin paljon ei ole saatu mitään mukaan.

Siivon arvion mukaan takavarikoidun huumelastin arvo katukaupassa voisi olla miljoonia euroja.

Tuntomerkit välitettiin satamaan

Viisi hyökkäyksestä epäiltyä miestä otettiin kiinni vielä maanantain aikana.

Siivon mukaan miesten jäljille päästiin, sillä miehistä ja heidän käyttämästään autosta saatiin tuntomerkkejä jo kemikaalivarastolta.

Tiedot oli välitetty muun muassa Helsingin Olympiaterminaaliin, missä miehet lopulta tavattiin.

Miehet olivat poistumassa Suomesta Ruotsiin matkalla olleella laivalla. Poliisilla ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa siitä, missä miesten lopullinen päämäärä oli.

– Tapahtumien kulkua, maahantuloa, maassa oloa ja reittiä selvitellään, Siivo kommentoi.

Siivon mukaan miesten kuulusteluja ei ole vielä ehditty aloittaa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja