Näin sveitsiläisfanit uskovat tämäniltaisen matsin päättyvän

Sveitsiläiset fanit uskovat omiensa mahdollisuuksiin tänään Suomea vastaan.
Sveitsiläiset fanit uskovat omiensa mahdollisuuksiin tänään Suomea vastaan.
Julkaistu 08.05.2012 17:51(Päivitetty 17.05.2012 05:13)

Niko Ranta

niko.ranta@mtv.fi

Sveitsiläisfanit olivat tänään hyvällä tuulella pari tuntia ennen Suomi-Sveitsi- ottelun alkua. He luottavat tiukasti omiinsa.

- Uskon, että Sveitsi voittaa Suomen 2-1 tai 3-1, sveitsiläinen Steve Chardonnens arvelee.

Hän on viihtynyt Suomen MM-kisoissa hyvin ja ottelupäiviä on vielä runsaasti jäljellä. Hän kehuu erityisesti suomalaista yöelämää.

- Olen käynyt kahdessa rock-paikassa ja musiikki on ollut todella hyvää.

Myös toinen sveitsiläisfani Roland Lustenbersen kertoo ihastuneensa Suomeen.

- Olin Suomessa ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten moottoripyörällä ja reissu oli mahtava. Nyt oli mukava palata Suomeen katsomaan kisoja. Toivottavasti Sveitsi pärjää hyvin, Lustenbersen toivoo.

Suomalaisfanit hioivat kannustusta aamusaunassa

Miten MM-fanit ovat osanneet käyttäytyä?

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa