Näin paljon kansanedustajien kerhot maksavat

Moottoripyöräilyä, metsästystä, urheilua ja veneilyä. Kansanedustajille on tarjolla jos jonkinmoista vapaa-ajan puuhailua.

Eduskunnan kerhotoiminta imee vuosittain noin 100 000 euroa valtion rahoja. Summa on kuitenkin pienentynyt viime vuosien aikana.

Vuoden 2012 talousarvioon sisältyy yhteensä 93 000 euron määräraha kerhojen avustuksiin. Vielä vuonna 2009 kokonaissumma oli 138 000 euroa.

Kerhotoiminnan avustusperiaatteet muuttuivat vuonna 2010 takia. Urheilukerhosta oli kavallettu entisen virkamiehen omaan käyttöön kaikkiaan 135 000 euroa.

Nykyään avustusta ei myönnetä enää rahana, vaan käyttöoikeutena. Kerhot toimittavat puheenjohtajansa hyväksymät laskut menoistaan tilitoimistolle, joka hoitaa laskujen maksamisen.

Suurin avustus on tänäkin vuonna myönnetty urheilukerholle. Vuonna 2011 urheilukerho sai avustusta 44 750 euroa, ja tänä vuonna käyttöoikeutta on myönnetty 41 300 euroon saakka.

Lue myös:

    Uusimmat