Näin pahoinpitelysyytteen saanut Tapio Suominen kommentoi käsirysyä: "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"

Ylen entinen urheilutoimittaja Tapio Suominen otti työpaikallaan osaa käsirysyyn viime helmikuussa. Sen seurauksena hän sai potkut ja pahoinpitelysyytteen. 

– Kyseessä on se sama vanha helmikuinen tapahtuma, Suominen kertoo saamastaan käräjäoikeuden pahoinpitelysyytteestä.

Tilanne sai alkunsa, kun esimies pyysi, että kiihtynyt Suominen ei hyppäisi auton rattiin. Suomisen mukaan hän oli kiihdyksissä, sillä hänellä oli päällä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maaninen vaihe.

– Esimieheni tarkoitti varmasti hyvää, mutta manian takia järkipuhe ei tehonnut. Olin hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että ajan itse kotiin, Suominen kommentoi.

Tilanne kuitenkin eskaloitui käsirysyyn, kun vartija puuttui tilanteeseen yrittäen estää Suomisen lähtöä. 

– Lääkärinlausunnon mukaan en ollut tapahtumahetkellä täysin kykenevä ymmärtämään tekojeni vakavuutta ja niiden seurauksia, Suominen kertoo. 

Käden paiskaus ei riittänyt

Kyseinen välikohtaus johti pahoinpitelysyytteeseen sekä Suomisen irtisanomiseen.

– Asiaa tutkinut rikoskomisario ehdotti ensin, että asia menisi sovitteluun eli voitaisiin paiskata kättä, pyytää anteeksi ja jatkaa matkaa. Asia ei kuitenkaan vastapuolelle sopinut, Suominen kertoo.

Hänelle ei kuitenkaan ole jäänyt mitään hampaankoloon. 

– Toki sovittelu olisi minulle käynyt, mutta vastapuoli halusi, että mennään näin. En halua vähätellä tilannetta. Se minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Selvitetään asia käräjäoikeudessa ja katsotaan, mikä on oikeuden näkemys asiasta.

Suominen ei vielä tiedä, milloin asiaa käsitellään käräjäoikeudessa. 

Potkut pian tapahtuman jälkeen

Ylellä pitkän uran tehnyt Suominen irtisanottiin helmikuussa pian käsirysyn jälkeen.

Suomisen mukaan hänen irtisanomisensa Yleltä johtuu välirikosta. 

– Olihan siinä myös vanhoja asioita pohjalla. Saatoivat nekin vaikuttaa, mutta viime kädessä tämä oli irtisanomisen syy, Suominen kommentoi. 

Lue myös:

    Uusimmat