Näin korona iski Suomen huvipuistoihin: Muumimaailmasta puuttuvat ulkomaalaiset kävijät kokonaan – Linnanmäellä eniten haasteita ovat aiheuttaneet unohtuvat turvavälit

Kuinka huvipuistojen kesä on lähtenyt käyntiin poikkeusolosuhteissa? Kävimme selvittämässä 4:00
MTV Uutiset selvitti, miten huvipuistojen kesä on käynnistynyt poikkeusolosuhteissa.

Suomen huvipuistot pääsivät avaamaan porttinsa tänä kesänä vasta kesäkuun alkupuolella. Esimerkiksi Helsingin Linnanmäellä kausi viivästyi seitsemällä viikolla. Huvipuistoissa ympäri maan on koronatilanteen takia jouduttu tekemään erilaisia rajoitustoimia, esimerkiksi kävijämääriä vähentämällä.

Tampereen Särkänniemessä osa huvilaitteista ja ravintoloista pidetään suljettuna koko kesän ajan.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan huvipuiston kävijämäärä ja myynti on jäänyt vajaa puoleen normaalista kesäkaudesta. Hän on kuitenkin tyytyväinen käynnistyneeseen kauteen.

– Rankan koronakevään jälkeen huvipuistot ovat entistäkin tärkeämpi henkireikä erityisesti lapsiperheille. 

Linnanmäellä puolitettu kävijämäärä näkyy väljyytenä. Tästä huolimatta isoin haaste on ollut toimitusjohtaja Pia Adlivankinin mukaan turvavälien säilyttäminen.

– Turvavälit unohtuvat välillä, kun laitteista toisiin juostaan riemuissaan.

Adlivankin kertoo, että Linnanmäellä rajoitteita on mukautettu kesän varrella.

– Moneen kertaan olemme joutuneet suunnittelemaan asioita uudelleen.

Muumimaailmasta puuttuvat ulkomaalaiset vieraat

Muumimaailman kävijöistä normaalisti yli viidennes on ulkomailta, mutta tänä kesänä kyseinen kävijäryhmä on puuttunut.

– Suurimmat ryhmät ovat ruotsalaiset, venäläiset ja japanilaiset, ja nyt ne kaikki puuttuvat. Kysyntä on ollut heikkoa, teemapuiston toimitusjohtaja Tomi Lohikoski kertoo. 

Vaikka kävijämäärät ovat olleet Suomen huvipuistoissa vähäisempiä, esimerkiksi Kouvolan Tykkimäellä kesätyöntekijöitä palkattiin saman verran kuin aikaisempinakin kesinä. 

– Saimme palkattua koko kausihenkilöstön, eli 200 kouvolalaista nuorta kesätöihin, kertoo toimitusjohtaja Sakari Pasanen.  

Lue myös:

    Uusimmat