Mystisen Vanajanlinnan selittämättömät tapahtumat ovat tuttuja henkilökunnalle: "On paljon näköhavaintoja"

Vanajanlinna on kuuluisa kummitustarinoistaan 0:26
Vanajanlinna on kuuluisa kummitustarinoistaan

Vanajanlinnan henkilökunta sekä vieraat ovat todistaneet vuosien mittaan toinen toistaan erikoisempia tapahtumia. 

Uutuussarja Aaveiden jäljillä tuo suomalaisten yliluonnollisten ilmiöiden tutkimuksen televisioruutuihin. Ohjelman keskiössä on Aavedata, joka on yliluonnollisten ilmiöiden tutkimusryhmä, jonka ytimessä ovat veljekset Jupe ja Marko Keskitalo.

Aavedata-ryhmä vierailee Hämeenlinnan Vanajanlinnassa, jonka kerrotaan olevan yksi Suomen aktiivisimmista paikoista kummituksille. Linnan henkilökunta on todistanut vuosien aikana mitä erikoisempia tapauksia. 

Nykyään hotellina toimivan Vanajanlinnan hotellipäällikön András Pummerin mukaan paikassa toistuu eräs tietty, varsin kummallinen ilmiö.

– On paljon näköhavaintoja. Siitähän on ollut se tallenne mikä on ihan aikanaan ollut julkisuudessakin, että yövahti oli kokeillut ovea, että se on lukossa. Sitten hän oli mennyt vähän eteenpäin, niin ovi oli auennut perässä, Pummer kertoo. 

Myös Aavedata-ryhmä todistaa vierailunsa aikana saman ilmiön. Eräässä hotellin turvakameratallenteessa näkyy, kuinka yhdellä käytävällä oleva ovi aukeaa selittämättömästi itsestään, vaikka kukaan ei liikkunut paikalla puoleen tuntiin. 

Linnassa on ollut myös muita kummallisia sattumia. Kertoman mukaan esimerkiksi keittiön takatiloissa on joskus käynyt niin, että jonkinlainen hahmo olisi kävellyt siellä olleen henkilön läpi. 

– Yksi outo, mitä olen kuullut, on että nuo länsisiiven ovenkahvat liikkuvat omiaan ja siellä on mennyt turvakamerat päälle liikkeestä, Pummer kertoo. 

Aaveiden jäljillä torstaisin Subilla klo 22!

Lue myös:

    Uusimmat