Myrkyllistä rikkivetyä vuotaa Ruotsin Olshammarissa – ainakin neljä loukkaantunut, asukkaita kehotetaan pysymään sisällä

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo, että Aspan sellutehtaalta Olshammerissa vuotaa myrkyllistä ainetta. Viranomaiset kehottavat asukkaita pysymään sisällä ja sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihdon.

Viranomaisten mukaan ainakin neljä henkilöä on loukkaantunut, mutta vielä ei ole tietoa heidän vammojensa vakavuudesta. Altistuneet ovat olleet tehtaan työntekijöitä, kertoo Aftonbladet

SVT:n tietojen mukaan ainakin yhden henkilön vammat ovat hengenvaaralliset.

Viranomaiset ovat käskeneet alueen asukkaita pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihdon. Jos tuntee olonsa heikoksi, tulee ottaa yhteys terveydenhuoltoon.

– Rikkivety on aika hankala aine meille. Se on sekä myrkyllistä hengittää että syttyvää. Se tarkoittaa, että meidän täytyy pitää ihmiset pois sen luota, mutta myös varmistaa, ettei se syty tuleen, palomies Ulf Smedberg sanoi Aftonbladetille.

Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan vuotava aine on rikkivetyä, joka on vaarallista hengittäessä. Rikkivety on väritöntä ja haisee mädäntyneeltä kananmunalta, kertoo Suomen työterveyslaitos. Rikkivetyä vapautuu muun muassa selluteollisuuden prosesseissa.

Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä. Poliisi on aloittanut tutkinnan mahdollisista työturvallisuus- tai ympäristörikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat