Mainos

Mydoom-virus huipussaan

Tietokonevirus Mydoom jatkaa yhä kasvuaan, mutta sen saastuttaneiden koneiden määrä lienee huipussaan, arvioidaan tietoturvayhtiö F-Securesta.

Mydoom-tietokonevirus jyllää.

Mydoom levisi eilen vilkkaasti, ja F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan virus on tällä hetkellä saastuttanut yli 300 000 konetta ympäri maailman.

-En usko, että siitä nähdään liikettä kumpaankaan suuntaan vähään aikaan. Pikku hiljaa määrä alkaa laskea. Näin ainakin meni viime syksyn suurien sähköpostimatojen, kuten Sobigin ja Svenin kanssa, Hyppönen arvioi.
F-Secure luokitteli Mydoom-viruksen eilen korkeimmalle eli punaiselle hälytystasolle. Mato levisi verkkoihin Yhdysvalloissa maanantai-iltana Suomen aikaa, joten tietoturvaohjelmien päivitykseen jäi aikaa.

-Sähköpostin kautta leviävissä madoissa ensimmäinen vuorokausi on aika kriittinen, koska leviäminen riippuu ihmisten toimista. Eilisiltana suomalaiset menivät ensimmäistä kertaa kotiin tartunnan alkamisen jälkeen ja klikkasivat liitteitä auki, ja virus jatkoi kasvamistaan, Hyppönen arvioi.

-Tarkemmat tiedot tämmöisten tapausten kuluista ja todellisista lukumääristä saadaan vasta paljon myöhemmin, Hyppönen huomauttaa.

Hyppösen mukaan Mydoomin vaikutukset eivät ole yhtä dramaattisia kuin joidenkin muiden tuoreiden tapausten.

-Käyttäjältä lähtee sähköpostia eli tutut ja tuntemattomat saavat tartunnan käyttäjien kautta. Tiedoston hävittämisiä tai koneiden kaatuilua tämä ei tee, Hyppönen sanoo. Hyppösen mukaan internetoperaattorit ja ilmaisten sähköpostiosoitteiden tarjoajat voisivat suitsia virusta asentamalla sitä torjuvia filttereitä.

Mydoomin ennakoidaan aloittavan hyökkäyksen ohjelmistoyhtiö SCO:n nettipalvelinta vastaan ensi sunnuntaina.

-Sen takia tämä virus on tehty ja levitetty. Taustalla on se, että SCO on riidellyt Linux-valmistajien ja käyttäjien kanssa Linuxin oikeuksista. Hyppönen huomauttaa, että SCO:n palvelinta vastaan ei hyökätä ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa hyökkäys on laajin. -Aikaisemmatkin hyökkäykset ovat onnistuneet, joten voisi olettaa, että tämäkin hyökkäys sen kaataa, Hyppönen uskoo.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.