Musti teki kaikkien aikojen tuloksen loppuvuonna – taustalla vaikutti koronavuoden koirailmiö

Lemmikkieläinketju Musti Group kasvatti viime vuoden lopulla sekä tulostaan että liikevaihtoaan roimasti.

Oikaistu liikevoitto kasvoi edellisen vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna yli kolmanneksen ja oli 10,6 miljoonaa.

Samalla liikevaihto kasvoi viidenneksellä. Yhtiö avasi 11 uutta myymälää.Toimitusjohtaja David Rönnbergin mukaan loka-joulukuu oli Musti Groupin historian vahvin vuosineljännes.

– Tämäkin vuosineljännes osoitti Musti Groupin liiketoimintamallin vahvuudet ja kestävyyden. Poikkeuksellisissa oloissa, joissa koronaviruspandemia vahingoittaa yhteiskuntia ympäri maailmaa, olemme kyenneet vahvistamaan asemamme kasvavan pohjoismaisen lemmikkieläinmarkkinan johtajana, Rönnberg kiitteli tiedotteessa.

Menestyksen salaisuuksia ovat Rönnbergin mukaan asiantuntijaneuvojen tarjoaminen, entistä suurempi valikoima laadukkaita tuotteita ja lemmikkivanhempien tarpeisiin vastaava nautinnollinen ostoskokemus.

Eläinlääkärin saa nyt netistä

Kasvun taustalla näkyy koronavuoden ilmiö – koiranpentuja rekisteröitiin viime vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomessa kasvua oli viime vuoden aikana 8 prosenttia ja Ruotsissa 14.

– Kasvu kiihtyi vuoden loppua kohti kaikissa maissa, ja joulukuussa 2020 kasvu edellisvuoteen verrattuna oli Ruotsissa 40 prosenttia, Rönnberg kertoi.

Uusien pentuasiakkaiden määrä kasvoi peräti 46 prosenttia loka-joulukuussa, Rönnberg totesi.

Koronavuonna kasvoi myös verkkokauppa, ja vuoden lopulla verkkomyynti kasvoi kolmanneksen verrattuna edellisvuoden viimeiseen neljännekseen. Osuus koko liikevaihdosta nousi yli viidennekseen. Kovin verkkokaupparyntäys on tosin ohi, ja Rönnbergin mukaan nyt on huomattavissa asiakkaiden siirtymistä takaisin kivijalkamyymälöihin.

Verkkopalveluja kehitetään edelleen. Musti Group on käynnistänyt digitaalisen eläinlääkäripalvelun, jonka kautta eläinlääkäriin saa yhteyden suoraan kotoa. Palvelu tuli tarjolle Suomessa helmikuun alussa, ja se on tarkoitus laajentaa myöhemmin Ruotsiin ja Norjaan.

Musti Groupin tilikausi on lokakuun alusta syyskuun loppuun.

Lue myös:

    Uusimmat