Musta sade putosi Hiroshimaan 70 vuotta sitten - "verisen poikani hymy syöpyi mieleen"

Yhdysvaltalainen Paul Warfield Tibbets Jr. muisteli näin pommituslentoa japanilaisen Hiroshiman kaupungin yllä 6. elokuuta 1945.

Tibbets ohjasi pommikonetta, joka oli nimetty hänen äitinsä Enola Gayn mukaan. Kone pudotti kaupunkiin maailman ensimmäisen atomipommin.

Hiroshimassa uraanipommmi (Little Boy) tappoi heti tai jonkin ajan kuluttua arviolta 130 000 ihmistä kaupungin 350 000 asukkaasta.

Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman ilmoitti atomipommin pudottamisesta ollessaan risteilijä USS Augustalla Atlantin valtamerellä. Trumanin mukaan pommi oli yli 2 000 kertaa voimakkaampi kuin siihen asti suurin pommi.

Sokaisevan kirkas välähdys

Elokuun 6:s vuonna 1945 oli kirkas, aurinkoinen, kuuma päivä Hiroshimassa. Kaupungin elintarvikehuollosta vastannut Shinso Hamai oli joutunut ilmahälytysten takia valvomaan yöllä pitkään, joten kello 8.15 hän oli vielä unen ja valveen rajamailla. Kunnes hänen kälynsä huusi pommikoneen pudottaneen jotain.

– Näin sokaisevan kirkkaan valkoisen välähdyksen, Shinso Hamai kertoo kirjassaan Atomipommipormestari.

Monet muutkin eloonjääneet mainitsevat tuon välähdyksen. Tomiko Matsumoto muistaa ajatelleensa koulun pihalla, että aurinko oli pudonnut hänen päälleen.

Shinso Hamai lähti kodistaan kohti kaupungin keskustaa ja häntä vastaan tungeksi ihmisiä.

– Puolialastomia, vartalo yltä päältä tuoreessa veressä he näyttivät helvetistä tulleilta. Heidän käsivarsistaan ja kämmenistään roikkuvat riekaleet eivät olleet vaatteita, kuten ensi luulin, vaan ihoa, hän kertoo.

Säteilysairauksia hoidettiin punatautina

Puolisen tuntia räjähdyksen jälkeen osassa kaupunkia alkoi voimakas niin sanottu musta sade.

Se oli sekoitus likaa, pölyä, nokea ja erittäin radioaktiivisia hiukkasia. Tulipalot raivosivat kaupungissa.

Akihiro Takahashi oli muiden koulutovereidensa kanssa noin puolentoista kilometrin päässä räjähdyspaikasta. Hän muistaa valtavan kuumuuden.

– Tuntui siltä kuin koko kehoni olisi tulessa. Joen kylmä vesi oli palavalle keholleni kultaakin kalliimpaa.

Eiko Taoka oli raitiovaunussa vuoden vanhan poikansa kanssa, kun atomipommi putosi. Pojan päästä vuoti verta, mutta hän katsoi hymyillen äitiään.

– Hänen hymynsä on säilynyt mielessäni.

Eiko Taokan poika kuoli säteilysairauteen 28. elokuuta 1945.
Shinso Hamai kertoo, kuinka ensiapuasemille tuodut potilaat alkoivat ulostaa verta, minkä luultiin aluksi olevan merkkinä punataudista.

Lääkärit eivät vielä tienneet, että säteily oli vaurioittanut ihmisten sisäelimiä.

Noin kuukauden kuluttua alkoi kuolla ihmisiä, joilla ei ollut palohaavoja eikä näkyviä vammoja.

Valtavien tuhojen takia osa kaupungin päättäjistä olisi halunnut rakentaa kaupungin muualle. Kaupunkilaiset alkoivat kuitenkin siivota ja rakentaa Hiroshimaa vanhalle paikalleen. Vain kolmetoista vuotta atomipommin jälkeen kaupungin väkiluku oli noussut jo 410 000:een.