R2 (Suomi)
1983-1989, kuvasuhde 4:3, ääniraita Dolby digital, mono (neljäs levy stereo), pituus 700 min.
ohjelma ****, levy **
Rowan Atkinson tunnetaan Suomessa parhaiten Mr. Beanina, mutta varsinaisen läpimurtonsa hän teki kyynisenä Edmund Musta Kyynä (Black Adder), jonka sosiaalista alamäkeä Britannian historian hämärässä seurattiin neljässä komediasarjassa BBC-kanavalla vuodesta 1983 vuoteen 1989.
Sarja on yksi BBC:n historian merkittävimmistä komediasarjoista. Sarjan käsikirjoitus tehtiin Britannian historiaa tuntien mutta sitä liikaa kunnioittamatta, ja historiantuntijat saavatkin eniten irti sarjan juonenkäänteistä. Taidokkaan käsikirjoituksen lisäksi sarjan kulttiaseman takasivat mieleenpainuvat roolisuoritukset. Nyt tämä sarjakokonaisuus on saatavissa dvd-boksissa suomenkielisin tekstein.
Musta Kyy I (The Black Adder) ***
Ensimmäinen sarja keskittyy 1400-luvun viimeisiin vuosikymmeniin. Edmund Musta Kyy on Kuningas Richard IV:n hyljeksitty ja katkera poika, joka tekee kaikkensa päästäkseen valtaan ja kunniaan ja kenties valtaistuimelle asti. Tie kohti kruunua käy mm. Piispanistuimen, noitarovion ja skottilaisen teatteritaiteen kautta. Lopulta Kuningas Edmund I:n valtakausi lasketaan pikemmin sekunneissa kuin vuosissa.
Atkinsonin ja Richard Curtisin (mm. Notting Hill, Mr. Bean, Neljät häät ja yhdet hautajaiset) käsikirjoituksen tarkat viittaukset Britannian historiaan ja historian henkilöihin tekivät ensimmäisestä sarjasta mielenkiintoista seurattavaa. Käsikirjoittajat eivät vielä oikein vielä tavoittaneet sarjan todellista luonnetta, eikä Atkinsonkaan vielä löytänyt Edmundissa sitä katkeraa ja itsekästä puolta, joka teki hahmosta niin hauskan myöhemmissä sarjoissa. Hauska sarja tämäkin toki on, kovin montaa katselua se ei kuitenkaan kestä.
Musta Kyy II (Black Adder II) *****
Elämme 1500-luvun jälkimmäistä puoliskoa. Britanniaa hallitsee "neitsytkuningatar" Elisabeth I omaan omituiseen tapaansa. Apunaan hänellä on mm. Lordi Edmund Musta Kyy, jonka suurin haaste on miellyttää kuningatarta ja välttää samalla kuolemantuomio, jolla oikutteleva kuningatar häntä välillä uhkailee.
Musta Kyy -sarjakokonaisuuden toisessa osassa kaikki palaset osuivat kohdalleen. Curtis sai käsikirjoittajakumppanikseen Ben Eltonin (mm. Kovat koppalakissa). Historialliset henkilöt ja tapahtumat esiintyivät sulassa sovussa päättömien tapahtumien ja yhteensattumusten suossa. Eltonin ansioksi voitaneen nostaa sarjan kielellinen loistokkuus, joka antoi kääntäjälle harmaita hiuksia. Atkinsonin ja Tony Robinsonin roolit ovat kautta linjan hykerryttäviä, mutta pisimmän korren veti Miranda Richardsonin uskomattoman upea rooli kuningatar Elisabethina, joka ei ehkä ollutkaan ihan niin siveä ja säyseä, kuin historiankirjat antavat ymmärtää.
Musta Kyy III (Black Adder the third) ****
1800-lukua: Kuningas on julistettu hulluksi, ja Britanniaa hallitsee kruununprinssi George, joka ei ole juurikaan isäänsä viisaampi. Hänen hovimestarinsa Edmund Musta Kyy käyttää tilannetta hyväkseen ja nylkee isäntänsä rahat myymällä salaa hänen vaatteitaan ja nipistämällä kuninkaallisesta kassasta. Hallitsijalla ei muutenkaan ole helppoa, sillä häntä uhkaavat Ranskan vallankumoukselliset, ryöstelevät maantievarkaat sekä pääministeri, joka uhkaa viedä prinssin viimeisetkin shillingit.
Curtisin ja Eltonin käsikirjoitus yhdisti jälleen taiten hervottoman komedian, hersyvän kielen ja brittihistorian merkkihenkilöt ja -tapahtumat. Atkinson ja Robinson vetivät rutiinilla omat roolinsa. Hugh Laurie näytteli uutena kasvona prinssi Georgea, mutta ei tavoittanut Miranda Richardsonin anarkistisuutta brittihallitsijana.
Musta Kyy IV (Black Adder goes forth) *****
Kapteeni Black Adder palvelee ensimmäisen maailmansodan rintamalla. Vuosia kestäneen sodan aikana rintama on edennyt "yhtä paljon kuin painavia kauppakasseja kantava astmaattinen muurahainen." Lopullinen hyökkäys kuitenkin lähestyy, ja Edmund virittää juonittelutaitonsa äärimmilleen välttääkseen kaiken kosketuksen vihollisen kanssa. Kapteenin sotilaspalvelijana on aina yhtä törkyinen sotamies Baldrick (Robinson) ja aseveljenä luutnantti George (Laurie).
Mustan Kyyn vuosisatoja kestänyt historia päättyi sarjaan, joka oli täydellisyydessään lähes kakkossarjan veroinen. Yksikään näyttelijä ei noussut yli muiden, Atkinson, Robinson, Laurie, Stephen Fry ja Timothy McInnery olivat tasaisen hyviä rooleissaan ja kääntäjällä on jälleen ollut lähes mahdoton työ suomentaa Eltonin ja Curtisin räiskyvää käsikirjoitusta.
---
Mustan Kyyn saamista DVD-hyllyihin on odotettu pitkään. Valitettavasti työ on jäänyt keskeneräiseksi. Laatikosta löytyvät perussarjan kaikki 16 jaksoa, mutta sarjan erikoisjaksot puuttuvat. Black Adder Cavalier years, Black Adder Christmas carol ja vuosituhannen vaihteessa tehty Black Adder Back and forth olisivat ehdottomasti kuuluneet alkuperäisen sarjan kylkiäisiksi. Mitään muutakaan lisämateriaalia ei levyillä ole. BBC:n arkistoista olisi varmasti löytynyt ohjelmaan liittyviä dokumentteja ja haastatteluja, eikä uuden materiaalin tekeminenkään olisi ollut liikaa vaadittu.
Mustan Kyyn kuvanlaatu on kohtuullista televisiotasoa. Kuvaa ei ole restauroitu joten levy voittaa laadussa videokasetit vain hieman. Levyltä löytyvä suomenkielinen tekstitys on kohtalainen, mutta mahdotonta näin kielellisesti rikkaasta tv-sarjasta olisi täydellistä käännöstä tehdäkään.
teksti: Mikko Suhonen