Harri Koskinen ja llkka Suppanen ovat suomalaisen nykymuotoilun kuumimpia nimiä paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti. Designmuseossa avattu näyttely Koskinen & Suppanen kertoo, mitä vuoden 2000 nuorille muotoilijoille kuuluu.
Miesten monipuolisia töitä esittelevä näyttely jakaantuu kahteen osaan. Toisessa nähdään heidän jo suunnittelemiaan tuotteita ja toinen luo katsauksen muotoilijoiden tulevaisuuden suunnitelmiin ja unelmiin. Näyttely esittelee myös molempien uusia tuotteita ja prototyyppejä, jotka ovat nähtävillä nyt ensimmäistä kertaa. Sekä Koskinen että Suppanen suunnittelevat Suomen ohella erityisesti Italiaan, Japaniin ja Ruotsiin.
Harri Koskisen ura sai vauhdikkaan lähdön Block-valaisimen ansiosta. Jääkuution sisällä palavaa hehkulamppua muistuttava valaisin kuuluu muun muassa New Yorkin Modernin taiteen museon kokoelmiin. Klassikoksi nousseen lampun jälkeen Koskinen on suunnitellut muun muassa hajuvesipulloja ja kellomalliston muotitalo Issey Miyakelle. Myös Iittalan baarilasimallisto Klubi on Koskisen käsialaa.
Muun muassa huonekaluja, valaisimia ja koruja suunnittelevan Ilkka Suppasen yhteistyökumppaneita taas ovat esimerkiksi italialainen huonekaluyhtiö Cappellini ja hollantilainen korutalo Chi Ha Paura. Tuotesuunnittelun lisäksi Suppanen on tehnyt arkkitehtuuria ja materiaalitutkimusta.
Näyttelyn yhteydessä pyörii Taideteollisen korkeakoulun tuottama filmi, joka avaa Koskisen ja Suppasen muotoilun lähtökohtia ja perusperiaatteita.
Designmuseon Koskinen & Suppanen -näyttely on avoinna 6. elokuuta saakka.
MTV3-STT (8.6.2006)
Uusimmat
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:27
Israelin armeija kertoo iskeneensä yli 120:een äärijärjestö Hizbollahin kohteeseen tunnissa – MTV seuraa
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen, suomalaisteknologiaa mukana – tarkoitus selvittää, miten Maata voi suojella tappavilta asteroideilta
-
18:03
Maajussille morsian -Milla näpäyttää puolisoehdokkaitaan: "Eivät osaa kyllä puhua yhden mitään"
-
17:48
MT: Kuudella siipikarjatilalla salmonellaa Länsi-Suomessa, tapauksilla yhteinen nimittäjä
-
17:48
Johan Neeskens on kuollut – kohtalokas sairastuminen työmatkalla
-
17:32
Parhaan makaronilaatikon salaisuus: "Yksinkertaisesti parasta kotiruokaa"
-
17:31
Olympialajin kulissiriita paisuu – ongelmataho yllyttää oikeustoimiin
-
17:26
Helsingissä kadonnut mies löytyi
-
17:20
Suuri suru valtasi Mäntsälän: "Olemme sanattomia"
-
17:06
Lastensuojelussa on rakenteellista korruptiota, kertoo asiantuntija MTV:lle – näin se näkyy
-
17:06
Herttuatar Meghan teki yllätysesiintymisen – saapui punaiselle matolle hehkeässä tyylissä
-
Lataa lisää