Muotimaailma haluaa Suvin

Suvi Koponen, Mallikoulun voittaja 2005.
Suvi Koponen, Mallikoulun voittaja 2005.
Julkaistu 06.10.2007 10:19

19-vuotias Suvi Koponen on juuri sitä, mitä muotimaailma tällä hetkellä haluaa. Suvia voidaan täysin oikeutetusti kutsua todelliseksi kansainväliseksi huippumalliksi. Suvi ei kuitenkaan ollut ensimmäinen suomityttö, joka valloitti catwalkit.

Suvi Koponen ponnahti mallitoimisto Pararazzin listoille Mallikoulu-ohjelmasta vuonna 2005. Vantaalaistytön cv:ssä komeilevat jo isot nimet Pradasta Marc Jacobsiin ja Fendistä Versaceen. Suvin kuvaukselliset kasvot ovat tulleet tunnetuiksi myös maailman arvostetuimmista muotijulkaisuista. Tänä syksynä Suvin voidaan sanoa räjäyttäneen pankin. Hän on sekä Balenciagan, Mulberryn että Calvin Kleinin syys/talvi-mallistojen päämalli. Lisää huomiota on tuonut Suvin menestys New Yorkin muotiviikoilla: hänethän rankattiin tapahtuman neljänneksi parhaaksi malliksi. Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellman on syystäkin ylpeä suojatistaan.

– Suvin menestys tuntuu todella hienolta. Pitkästä aikaa saatiin todellinen suomalainen huippumalli, Snellman sanoo ylpeänä.

Itsekin mallina toiminut ja Paparazzia kohta 25 vuotta luotsannut Snellman uskoo, että Suvilla on ollut iso annos onnea mukanaan matkalla muodin huipulle. Suvin parhaisiin puoliin kuuluvat monipuolisuus ja muuntautumiskyky, jotka ovat kumpikin hyvän mallin tunnuspiirteitä.

– Suvista saa vaikka mitä. Jotkut designerit haluavat nähdä hänet rujona poikatyttönä ja toiset taas häikäisevänä glamourkaunottarena. Suvi onnistuu näissä kummassakin. Hänellä on voimakkaat kasvot ja mallille sopivat mitat, Snellman sanoo.

Suvin menestys on Snellmanin mielestä erityisen hienoa, koska nykyään kilpailu on mallien keskuudessa kovempaa kuin koskaan aikaisemmin.

– Itä-Euroopasta tulee jatkuvasti toinen toistaan upeampia uusia malleja, joiden keski-ikä on 16 vuoden tiimoilla. Koska alalle on niin paljon tulijoita, monen ura jää lyhyeksi. Aina etsitään mielenkiintoisia uusia kasvoja, Snellman kertoo.

Suvin mallinura hakee vertaistaan Suomessa ja maailmallakin Suvi yltää 2000-luvun supermallien kapeaan kärkeen muun muassa Gemma Wardin, Natalia Vodianovan ja Lily Colen kanssa. Snellman näkee Suvin isot kampanjasopimukset ja huippudesignerien näytökset vain alkuna hienolle uralle.

– Suvilla riittää vielä saavutettavaa. Olisi hienoa nähdä Suvi jonkin kosmetiikkayrityksen kampanjakasvona. Myös parfyymin keulakuvana toimiminen on jokaisen mallin toivelistalla. Eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, jos Calvin Klein haluaisi Suvin uudelleen kampanjaansa, Laila naurahtaa.

Angelika Kallio hallitsi catwalkeja 1990-luvulla

Suvin kansainvälinen menestys on Snellmanin mielestä verrattavissa vain yhteen suomalaiseen malliin, Angelika Kallioon, 35, jota on syytä kutsua huippumalliksi.

Latviassa syntynyt Angelika muutti Suomeen 14-vuotiaana. Vuotta myöhemmin 184-senttinen teinityttö marssi määrätietoisesti Paparazziin, josta hänet passitettiin kotiin paksun pakkelikerroksen takia. Kun Angelika palasi mallitoimistoon luonnollisemman lookin kanssa, hän sai sopimuksen.

Angelika Kallio.Angelika Kallio.MTV3

17-vuotiaana Angelika lähti luomaan uraa Pariisiin. Muotisuunnittelija Karl Lagerfeld ihastui oitis Angelikan persoonallisiin kasvoihin. Angelika oli Lagerfeldin suosikkimalli pitkään, mutta heidän välinsä viilenivät Angelikan leikkautettua kookkaan nenänsä. Mallinuransa aikana Angelika ehti poseerata tunnetuimpien muotilehtien kansissa ja esiintyä Karl Lagerfeldin lisäksi muun muassa Giovanni Versacen, Valentino Ferretin ja Donna Karanin näytöksissä.

Kotimaisia kasvoja maailmalla

Suvin ja Angelikan lisäksi muutama muukin suomalaismalli on menestynyt kovassa muotimaailmassa.

Ensimmäisenä kansainvälisenä mallikaunottarena voidaan pitää Arja Töyrylää, 55, joka teki 70-luvun loppupuolelta 80-luvulle näyttävää uraa Pariisissa. Arja edusti ulkonäöltään uudenlaista voimakaspiirteistä naista. Hänet nähtiin mallivuosinaan monesti Ranskan Voguessa ajan huippukuvaajien ikuistamana.

Mainitsemisen arvoinen on myös Ninja Sarasalo, 25, joka on viime aikoina keskittynyt musiikkibisnekseen. Persoonallisen näköinen Ninja teki vuosituhannenvaihteessa uraa niin Pariisissa, New Yorkissa kuin Tokiossakin. Eksoottisen näköinen Ninja päätyi moniin muotilehtiin, mutta tunnetuimmaksi hänet teki sopimus Jean-Paul Gaultierin tuoksun mallikasvona.

Kolmas kiinnostava suomalainen mallikasvo on kotkalainen Micki Olin, 26, joka on ollut pinnalla maailmalla kohta jo vuosikymmenen. Mickin ensimmäinen kansainvälinen työkeikka oli Armanin näytös Milanossa eikä työnantajien taso ole vajaassa kymmenessä vuodessa päässyt laskemaan. Kauniskasvoinen Micki on muun muassa tehnyt mittavan kosmetiikkakampanjan Givenchylle ja päätynyt Venäjän Voguen kanteen.

Kaikista malleista ei ole huippumalleiksi

– Suomessahan puhutaan aina huippumalleista, kun joku suomalainen tyttö lähtee tekemään mallintöitä ulkomaille. Ennen kuin mallia voidaan mielestäni kutsua huippumalliksi, on tehtävä kuvauksia Vogueen tiettyjen kuvaajien kanssa ja päästävä mukaan isoihin kampanjoihin, Snellman muistuttaa.

Snellmanin mielestä Suvin menestys maailmalla tuo mukanaan huomiota, joka saattaa nostaa muitakin suomalaisia mallityttöjä pinnalle.

– Suvin takia maailmalla ollaan nyt todella kiinnostuneita suomalaisista malleista, mikä tarkoittaa sitä, että meillä olisi nyt hyvä mahdollisuus näyttää, mitä kaikkea täältä löytyy, Snellman vihjaa.

Kiinnostus mallintöitä kohtaan on suurta myös Suomessa. Snellman kertoo, kuinka Paparazzissa käy päivittäin alan töistä kiinnostuneita nuoria. Vain pieni prosentti halukkaista saa mallisopimuksen.

– Kiinnostavan ulkonäön ja oikeiden mittojen lisäksi mallilta odotetaan hyvää asennetta. Paparazzin listoille otetaan vuosittain vain 10–20 uutta kasvoa, Snellman kertoo.

Kysymykseen olisiko Suvin kaltaista lahjakkuutta löydetty ilman Mallikoulu-ohjelmaa, on Snellmanin vaikea vastata.

Teksti: Lena Nelskylä