Muistomerkkiin töhrittiin Z-kirjain venäläisellä hautausmaalla Kirkkonummella, jonne on haudattu Porkkalan vuokra-ajan aikana kuolleita – poliisi tutkii rikosta

Kirkkonummella venäläisellä hautausmaalla on tehty ilkivaltaa spraymaalilla viime viikon aikana, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo.

Hautausmaalla sijaitsevaan muistomerkkiin on maalattu spraymaalilla epämääräisten töhryjen lisäksi Z-kirjain, poliisista kerrotaan STT:lle. Z-kirjain on noussut symboloimaan tukea Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan, ja sitä on nähty esimerkiksi venäläisissä taisteluajoneuvoissa Ukrainassa.

Ilkivaltaa tutkitaan vahingontekona. Epäiltyjä ei toistaiseksi ole. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos pyytää ilmoittamaan silminnäkijähavainnoista ja muista tekijään liittyvistä tiedoista poliisille.

Kirkkonummen Kolsarin eli Kolsarbyn hautausmaalle on haudattu Porkkalan vuokra-ajan aikana eli vuosina 1944–1956 kuolleita neuvostosotilaita, siviilejä sekä lapsia. Alueella on yhteensä 489 hautaa. Hautausmaalle on pystytetty graniittinen muistomerkki alueelle haudatuille neuvostokansalaisille.

Hautausmaa on nykyään yksi Kirkkonummen kunnan nähtävyyksistä.

Kolsarbyn hautausmaa on yksi hautausmaista, joiden hoitoa rahoittaa Suomen valtio. Venäläisten sotavainojen hautojen hoito Suomessa perustuu Suomen hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä solmittuun sopimukseen.

Valtiosopimuksessa sovittua tehtävää hoitaa Suomessa Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi). Käytännössä virasto on tehnyt hoitosopimukset eri tahojen kanssa venäläisten hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta. 

Lue myös:

    Uusimmat