MTV3.fi esittelee julkkisten miljoonien ökymökit, katso kuvat!

Teemu Selänteen Levi Spirit -hanke Levillä (MTV Oy ja Lehtikuva)
Teemu Selänteen Levi Spirit -hanke Levillä (MTV Oy ja Lehtikuva)
Julkaistu 18.11.2008 09:45(Päivitetty 18.11.2008 17:12)

Lukuisat julkkikset liike-elämän miljonääreistä urheilutähtiin ovat ihastuneet Lappiin ja erityisesti Leviin lomanviettopaikkana.

Sijoitustoimintaa

Jääkiekkoilija Teemu Selänne on mukana isommassa hankkeessa. Hän rahoittaa luksusmökkikylää, johon nousee peräti 46 huvilaa ja viiden tähden hotelli. Yhteensä Levi Spirit -hankkeeseen mies on sijoittanut jo huikeat 11 miljoonaa euroa, kokonaisuudessaan hanke on sadan miljoonan arvoinen. Mökkikylän pr-ihmisenä toimii muun muassa Erja Häkkinen.

Muutama taloista on jo valmis, mutta koko hanke pannaan pakettiin vasta vuoden 2010 puolella. Suomalaista designia näkyy sisustuksessa.

Teemun omassa luksusasunnossa on 400 neliötä, joista 270 niin kutsuttuja lämpimiä neliöitä. Talossa on kaksi kerrosta. Mökin yläkerrassa on neljä makuuhuonetta, alakerrassa on takkahuone ja sauna.

Sijoittamishengessä asunnon Leviltä on ostanut myös MTV3:n Suuri Seikkailu -ohjelmasta julkisuuteen ponnahtanut Jutta Gustavsberg (ent. Jussila), joka omistaa aivan Sirkan kylän keskustassa 80-neliöisen, noin 200 000 euron arvoisen asunnon. Nainen on vuokrannut asuntoa noin 1 600 euron viikkohintaan.

Urheilijoiden suosikkipaikka

Mika Kallion ja Sami Hyypiän talo Levillä  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Mika Kallion ja Sami Hyypiän talo Levillä (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Urheilupuolelta taas Liverpoolin puolustaja, jalkapalloilija Sami Hyypiä ja moottoripyöräilijä Mika Kallio ovat Lapissa lomaillessaan mökkinaapureita. He omistavat yhdessä Levin keskustan vieressä olevan tontin, johon molemmat ovat rakentaneet omat huvilansa.

Kallio asuu virallisesti Monacossa, mutta lomailee usein Levillä 160 neliön huvilassaan. Samalla kun Kallio ja hänen managerinsa Sami Kaivola ostivat ensimmäisen tontin, he ostivat myös kolme ylimääräistä, joista yksi siis meni Hyypiälle.

Tanja Poutiaisen koti Levillä.  (MTV Oy ja Lehtikuva)Tanja Poutiaisen koti Levillä. (MTV Oy ja Lehtikuva)

Levi on rakas paikka myös pujottelutähti Tanja Poutiaiselle, joka lomailee mökissään aivan maailmancup-rinteiden vieressä. Myös Tanjan perhe asuu välillä huvilassa, sillä Tanjan isä Raimo Poutiainen on ollut tekemisissä Levi-Rakennus Oy -yrityksessä ja Levi on perheelle rakas paikka. Yhtiötä johtaa nykyään Tanjan veli Tommi Poutiainen.

Myös Suomen menestyneimmällä moottoriurheiijalla, enduron seitsenkertaisella maailmanmestari Juha Salmisella on komea mökki Levin maisemissa.

Moottoriurheilijoista Levillä viihtyy bilettämässä usein myös F1-mestari Kimi Räikkönen, ja huhujen mukaan mies olisi kiinnostunut omistaa jotain Leviltä.

Manageri Keke Rosbergin luksushuvilasta voit lukea Viihdeuutisten tuoreesta jutusta täältä.

Valtioneuvos Harri Holkerin talo Levillä.  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Valtioneuvos Harri Holkerin talo Levillä. (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Keken naapurissa majailee valtioneuvos Harri Holkeri, jonka hirsihuvilan hinnaksi arvioidaan noin 400 000 euroa. Hulppeassa talossa on parisataa neliöitä.

Kansanedustaja Mikko Alatalon talo Levillä. (MTV Oy ja Lehtikuva)Kansanedustaja Mikko Alatalon talo Levillä. (MTV Oy ja Lehtikuva)

Poliitikoista Levillä viihtyy myös laskettelua rakastava kansanedustaja Mikko Alatalo. Hän ei ole taas laittanut rahojaan kiinni Levin luksusmökkiin vaan viihtyy Levillä hieman vaatimattomassa paritalo-osakkeessa.

Kaunottaretkin tunturissa

Anitra Ahtolan huvila Levillä.  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Anitra Ahtolan huvila Levillä. (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Malli-yrittäjä Anitra Ahtolalla on Levillä jopa kaksi mökkiä. Vuosituhannen alussa rakennetun mökin lisäksi nainen rakensi itselleen uuden luksusmökin, jonka arvoksi arvioidaan noin 500 000 euroa.

Anitra Ahtolan Levin talon yksityiskohta.  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Anitra Ahtolan Levin talon yksityiskohta. (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Pääasiassa Anitra vuokraa itsesisustamiaan mökkejään eteenpäin.

Anne Pohtamon loma-asunto Levillä  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Anne Pohtamon loma-asunto Levillä (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Kaunottarista myös ex-missi Anne Pohtamo miehensä Arton Hietasen kanssa lomaillut Levillä jo vuosia. Huikea hirsilinna on vaatimaton kadulle päin, mutta nelikerroksisen talon ikkunat avautuvatkin rinteeseen päin. Talon arvoksi arvioidaan jo miljoonaa.

Perheellä on Levillä niin kakkosauto kuin moottorikelkkakin.

Yrityspomojen kokoontumisajot

Jorma Lillbackan asunto Levillä.  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Jorma Lillbackan asunto Levillä. (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Teollisuusneuvos Jorma Lillbacka on viihtynyt hyvin Levin maisemissa komeassa hirsilinnassaan, jonka erottaa erikoisen Golden Bear -kyltin ansiosta. Se on tilattu erityisesti italialaiselta puusepältä. Lillbacka on lainannut mökkiään joskus myös Mika ja Noriko Salolle. Miehet ovat vanhoja tuttuja; sijaitseehan Salon circuit-kartinrata Lillbackan PowerPark-huvipuistossa Alahärmässä.

Jorma Terentjeffin asunto Levillä.  (MTV Oy ja Lehtikuva)Jorma Terentjeffin asunto Levillä. (MTV Oy ja Lehtikuva)

JOT Automation Groupilla monimiljonääriksi noussut Jorma Terentjeff on yrittänyt kaupitella jättihuvilaansa, mutta ilmeisesti suuri koko ja korkea hinta ovat vaikeuttaneet myyntiä.

Esa Rannilan tilukset Levillä.  (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)Esa Rannilan tilukset Levillä. (Kuvat MTV Oy ja Lehtikuva)

Julkisuutta välttelevä Rautaruukin Esa Rannila taas viihtyy Levillä nelikerroksisessa Kelolinna-nimisessä huvilassaan. Myös Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta on ihastunut Levin maisemiin. Mies on hankkinut Leviltä tontin muttei ole vielä rakentanut siihen huvilaa.

Lue myös: Näin julkkikset lomailevat Rukalla

Keke on Levin kuningas – miljoonan kelolinna!

Levi satsaa luksukseen

MTV3:n GoFinland-sivuilta parhaat tarjoukset ensilumille!

(MTV3)