Mozartin Figaron häät jo yli 100 kertaa

112. esityksessä vietetään Oopperan 90-vuotisjuhlaa. Soile Isokoski vierailee Kreivittären osassa.

W.A. Mozartin Figaron häät palaa Kansallisoopperan ohjelmistoon 29. syyskuuta. Teos on saanut ensi-iltansa Kansallisoopperassa jo vuonna 1983, tänä syksynä on vuorossa jo 112. esitys. Figaron häät on ohjannut Jussi Tapola, lavastuksen ja puvut on suunnitellut Seppo Nurmimaa. Musiikinjohdosta vastaa kiinalaissyntyinen kapellimestari Jin Wang, joka on aiemmin Kansallisoopperassa johtanut Cos fan tutten esityksiä sekä Kansallisoopperan orkesterin ja Almi Ensemblen konsertteja.

Kansainvälinen sopraanotähti Soile Isokoski vierailee Kreivittären osassa kahdessa esityksessä 29.9. ja 2.10. Muiden esitysten kreivittärenä kuullaan sopraano Raili Viljakaista, joka tänä syksynä on saanut suurta kiitosta tulkinnoistaan Sciarrinon ja Schönbergin monologioopperoissa Wienin ja Helsingin Juhlaviikkojen esityksissä. Kreivin osassa vuorottelevat Hannu Niemelä ja Sauli Tiilikainen, Figarona Antti Suhonen ja Jouni Kokora sekä Susannan osassa Merja Wirkkala ja Anna-Kristiina Kaappola. Muissa osissa laulavat Riikka Rantanen, Jyrki Korhonen, Maria Kettunen / Raija Regnell, Tom Nyman / Jussi Miilunpalo, Jaakko Hietikko, Helena Juntunen / Mari Palo sekä Anders Blom.

Figaron häiden esitys 2.10. on juhlaesitys. Tuolloin tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta Kansallisoopperan edeltäjän, Kotimaisen Oopperan ensimmäisestä esityksestä.

Kotimaisen Oopperan perustivat Aino Ackt ja Edvard Fazer ja sen ensimmäisinä oopperoina kuultiin Pajatso ja Navarratar. Vuoden 1911 lokakuun toisesta päivästä lähtien Suomessa on esitetty säännöllisesti oopperaa. Oopperan 90-vuotisjuhlaan liittyy Alminsalin lämpiössä näyttely, jossa on esillä muotokuvia Kansallisoopperan kokoelmista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat