Alkuperäinen nimi: Bride Wars. USA 2009. Ohjaus: Gary Winick. Käsikirjoitus: Greg DePaul, Casey Wilson. Kuvaus: Frederick Elmes. Leikkaus: Susan Littenberg. Musiikki: Ed Shearmur. Tuotanto: Kate Hudson, Alan Riche, Peter Riche. Pääosissa: Kate Hudson, Anne Hathaway. Kesto: 91 min.
Joillekin omien häiden suunnittelu voi olla niin stressaava kokemus, että siinä mielenterveyskin joutuu koetukselle. Häähulluutta ei tietenkään pitäisi leimata vain amerikkalaiseksi ilmiöksi, mutta esimerkkien tulva juuri siltä suunnalta on suurin. Amerikassa kun on tapana tehdä kaikki isosti.
Hääsuunnittelijat koordinoivat kutsukorttien, kakkujen, jääveistosten, kukkalaitteiden, muusikoiden ja pukujen kitkatonta harmoniaa. Tärkeintä on tuhlata rahaa häpeilemättä, jotta tuosta elämän tärkeimmästä päivästä tulisi täydellinen.
Myös suurehko joukko elokuvia (pääosin amerikkalaisia) keskittyy kuvaamaan hääseremonioiden suunnittelua ja niiden ympärillä vellovia tunteita. Aihetta on puitu paljon myös tosi-tv:ssä ja keskusteluohjelmissa. Suomalaisilla on tukevammin jalat maassa, joten hääohjelmien ja -elokuvien aaltoa meillä tuskin pääse syntymään. Hyvä niin.
Morsianten sodan pääpukarit Liv (Kate Hudson) ja Emma (Anne Hathaway) ovat varttuneet yhdessä suunnitellen suurta päiväänsä. Kun kosinnat tapahtuvat sopivasti samoihin aikoihin, ystävykset menevät kimpassa Manhattanin kuuluisimman ja kalleimman hääsuunnittelijan Marion St.Clairen (Candice Bergen) vastaanotolle. Molemmat ovat jo pikkutyttöinä unelmoineet kesähäistä New Yorkin legendaarisessa Plaza-hotellissa.
Kiusallinen kömmähdys buukkaa kuitenkin molempien häät samalle päivälle, eikä kumpikaan ole valmis perääntymään. Alkaa kaikkia ystävyyden sääntöjä rikkova juonittelu ja kostonkierre, josta aiheutuu psyykkistä ja fyysistä kipua ja julkista nöyryytystä. Mihin kahden uraa luoneen naisen aivot katoavat, kun on kyse häistä?
Morsianten sotaa kutsutaan romanttiseksi komediaksi. Se on kuitenkin komedia vailla romantiikkaa, sillä rakkauden sijasta siinä koetellaan ystävyyttä. Sulhot ovat juonen vaatima välttämättömyys, mutta heidän osuutensa sähellyksessä on mitätön. Ongelmallisinta tarinassa ei kuitenkaan ole romantiikan puute vaan se, että Livin ja Emman lujaksi oletettuun ystävyyteen on todella vaikea uskoa.
Rachel Getting Married esitteli prinsessarooleista irtioton tehneen Anne Hathawayn. Nyt Hathaway on harvinaisen huono muuttuessaan lammasmaisen kiltistä uhrautujasta sekopäiseksi morsiameksi. Hathaway ja Hudson säntäilevät läpi elokuvan tunteita liikuttamatta. Kate Hudson uhkaa äitinsä tavoin jäädä myös yhden ja saman roolin vangiksi, ikuiseksi hössöttäväksi blondiksi.
Jaksot, joissa keskitytään fyysiseen komediaan, ovat rytmisesti ponnettomia. Naisten teot ja puheet ovat ilkeitä olematta särmikkäitä. Kiivainkin sanailu on siivottu niin harmittomaksi, etteivät ikäluokitukset kavenna tavoiteltua yleisöä. Elokuva ei pönkitä pikkutyttöjen prinsessaunelmia, eikä sairaalloinen häähurmos naurata aikuiskatsojia. Lopputuloksen tietää katsottuaan elokuvasta ensimmäiset 15 minuuttia.
Teksti: Minna Karila