(SPV)
Molly Hatchet on yksi kaikkien aikojen suosikkibändeistäni. Tai ainakin se oli sitä silloin kun bändissä vielä soitti alkuperäisiä jäseniä. Ukkojen vaihtumisestakin huolimatta bändin taso on säilynyt suhteellisen korkeana ja sen levyt ovat olleet odotettuja tapauksia ainakin meille etelän rockin diggareille.
Tällä kertaa mielenkiintoa lisäsi etukäteen tieto siitä, että alkuperäinen kitaristi ja klassikkobiisien säveltäjä Dave Hlubek on palannut Hatchetin jäseneksi. Ennen paluuta Hlubek soitti Mike Estesin (ex-Lynyrd Skynyrd) kanssa bändissä Skinny Molly. Sen ryhmän basistina toimii suomalainen Pontus J. Pack. Jottei kuvio olisi liian simppeli, Hlubek keikkailee tänä kesänä yhä Skinny Mollyn kitaristina eikä Hatchetissa. Ota näistä nyt selvää.
Joka tapauksessa uusi levy on pienoinen pettymys. Valitettavasti vanhojen Hatchet-levyjen lämpimästä ja tuhdista southern-soundista on lipsuttu kohti metallista ja kolkkoa halpatuotantoheviä. Valtaosa biiseistä on nopeatempoista kaahausta, joka kyllä kelpaisi, jollei bändi olisi sortunut paukuttamaan aivan näin kuluneita kliseitä. Osassa biiseistä lopullinen idea on hukassa tai toteutus ontuu. Tämä kaikki on kuultu ennenkin ja niin paljon paremmin tehtynä. Tulee ikävä Molly Hatchetin alkuaikojen mestariteoksia ja ennen kaikkea albumia Flirtin With Disaster. Silläkin kaahattiin ja uhottiin, mutta niin monin kerroin paremmin.
Kitaristi Bobby Ingramin äskettäin kuolleesta vaimosta kertova kappale Rainbow Bridge kierrättää jälleen kerran Fall Of The Peacemakers –klassikon ideaa. Jälkimmäinen on yksi kaikkien aikojen hienoimmista rock-balladeista ja sitä on turha enää kopioida edes bändin itsensä. Maaliskuussa menehtyneen alkuperäislaulaja Danny Joe Brownin rinnalla nykyisen laulajan, Phil McCormackin laulu jää sekin melko voimattomaksi röhinäksi ja kunnon mylvintä uupuu. Toisaalta Brown on kenelle tahansa liiankin kova vertailukohta. McCormackin kykyjäkin oppii useamman kuuntelukerran myötä arvostamaan.
Kitaristi Hlubek palasi bändiin kun levyn teko oli jo pitkällä. Osa tuplakitarasooloista rätisee ja suhisee niin oudoin soundein, että Hlubekin osuuksia lienee liitetty mukaan aikamoisella kiireellä.
Moitteiden vastapainoksi levystä löytyy silti jokunen ilonaihekin. Ingramin ja Hlubekin slide-soolot toimivat yhä paikoin entiseen malliin. John Galvinin pianoa ja urkuja on yhä ilo kuulla. Kossupullon kanssa kovalla volyymillä kuunneltuna vikoja varmaankin on helpompi antaa anteeksi ja bailumusiikkina Molly jyllää puutteistaan huolimatta yhä. I´m Ready For You on läheistä sukua Peer Güntille. Kehnokin Molly Hatchet –kiekko on keskimääräistä parempaa hard rockia ja koska aktiiviset etelän bändit ovat nykyään vähissä, myös tälle uutuudelle löytyy paremman puutteessa paljonkin käyttöä.
Molly Hatchet elää yhä, muttei ainakaan levyllä voi kovin hyvin. Livenä tilanne on varmasti toinen ja homma epäilemättä toimii yhä, etenkin jos lavalla on mukana itse mestari Hlubek.
teksti: Sami Ruokangas