Moderni piilopirtti voitti vuoden hirsirakennuskilpailun – katso kuvat

Oululaisen arkkitehti Lauri Louekarin suunnittelema ja kiiminkiläisen Hirsisetin valmistama Villa Valtanen valittiin vuoden hirsirakennukseksi. Kunniamaininnan saivat Honkarakenteen kaupunkikohde Myllypuron Tara ja Honkatalojen Custom Home.

Pysy ajan tasalla asuntouutisista – tykkää meistä Facebookissa!

Hirsitaloteollisuus ry:n vuosittaisella kilpailulla halutaan esitellä suomalaisen hirsiarkkitehtuurin innovatiivisia ratkaisuja ja tuoda esille hirren monipuolisuutta. Valinnassa arvostetaan hirsimateriaalin luontevaa käyttöä ja rakennuksen antamaa myönteistä kuvaa hirsirakentamisesta.

Kilpailun raati, arkkitehtuurin professori Jouni Koiso-Kanttila Oulun yliopistosta ja valtakunnallisen puurakentamisohjelman kehittämispäällikkö Markku Karjalainen työ- ja elinkeinoministeriöstä valitsivat kolme parasta rakennusta 21 ehdotuksen joukosta. Kilpailun taso oli raadin mukaan korkea, eikä voittajan valinta ollut helppoa. Koiso-Kanttilan mukaan voittajarakennus edustaa suomalaista puuarkkitehtuuria parhaimmillaan. Käsittelemättömät hirret ja mustat yksityiskohdat saavat aikaan vahvan, kontrastisen sommitelman.

Villa Valtanen on Lapin vaaramaisemaan suunniteltu 55,5 neliön kokoinen piilopirtti, joka sijaitsee Rovaniemen pohjoispuolella, kallion laella, erämaan rauhassa. Rakennus on jaettu luontevasti erilliseen tupaan, saunaan ja puuvajarakennukseen, joiden väliin jää terassi. Taitavasti tehdyn ikkuna-aukotuksen avulla rakennus liittyy ja avautuu ympäröivään Lapin luontoon.

Modernia ja kaupunkimaista hirsirakentamista kunniasijoilla

Toisen kunniamaininnan saanut Honkatalojen Custom Home on arkkitehti Seppo Mäntylän suunnittelema kolmikerroksinen moderni hirsitalo, joka sijaitsee Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Rakennus on suunniteltu sen isännän, FI-veneiden maailmanmestari Sami Seliön ja hänen perheensä toiveiden mukaisesti. Raadin mukaan linjakkaassa ja ilmavassa talossa on sommiteltu taitavasti hirsi- ja ikkunapintoja, ja rakennus todistaakin, että hirrestä voi taiteilla mordenia asuinrakentamista.

Helsingin Myllypuron uudelle pientaloalueelle rakennetut Honkarakenteen massiivipuutalot ovat rakennusarkkitehti Hannu Lehdon käsialaa ja edustavat Suomessa uudenlaista townhouse-rakentamista. Myllypuron Tara on toteutettu ryhmärakentamiskohteena, ja se koostuu rivi- ja erillistaloista, joissa asuntoja on 13. Niin ikään kunniamaininnan saaneet rakennukset ovat luova esimerkki hirren hyödyntämisestä tiiviissä kaupunkiympäristössä.

Paula Koski / Jokakoti

Kuvat: Hirsitaloteollisuus ry

Lue myös:

    Uusimmat