Kim Savaste kaasutteli sunnuntaina motocrossin junioreiden 85-luokan maailmanmestariksi Belgiassa. Tiistaina on kuitenkin edessä paluu arkeen, sillä 14-vuotias Savasteen on istuttava pulpetin ääreen.
Kuukausi sitten EM-pronssia napannut Savaste voitti MM-kullan ajettuaan erissä toiseksi ja kolmanneksi. KTM-tallia edustava suomalainen keräsi yhteistuloksissa 42 pistettä ja voitti toiseksi tulleen Australian Caleb Grothuesin kahdella pinnalla. Kolmanneksi ajoi Tanskan Mikkel Haarup.
- Päivä ei todellakaan ollut minulle helppo ja välillä tuntui, ettei hommasta tule mitään. Ensimmäisessä erässä huono startti teki erästä haastavan ja minun piti nousta todella kaukaa, Savaste kertoi Xracing-sivustolle.
Toisessa erässä Savaste teki lähempää tuttavuutta radan kanssa.
- Kaaduin heti erän alussa ensimmäisen kerran, mutta pääsin onneksi nopeasti ylös. Sitten toisen kerran kaaduin kun olin juuri nousemassa johtoon. Onnistuin kuitenkin nousemaan heti seuraavalla kierroksella toiseksi, vaikka jouduin ajamaan ilman laseja, nuorukainen kertasi.
Savasteesta tuli ensimmäinen suomalainen, joka on napannut 85-kuutioisten MM-tittelin. Pitkään hän ei historiallista voittoaan ehdi juhlia.
- Koulu alkaa (tiistaina) ja olen heti ensimmäisenä päivänä pulpetin takana, Savaste sanoi.