MM-kisoissa jättikohu – Ruotsi syyttää Suomea vakoilusta

Päävalmentaja Petteri Nykky huvittui ruotsalaisten salakuvausväitteistä:"On ne hauskoja tyyppejä" 0:31
Katso videolta päävalmentaja Petteri Nykyn reaktio ruotsalaisten syytöksiin.

Ruotsin salibandymaajoukkue syyttää Suomen joukkuetta vakoilusta lajin MM-kilpailuissa Helsingissä. SVT:n mukaan Suomi olisi kuvannut Ruotsin perjantaisia harjoituksia.

Joukkueet kohtasivat lauantaina ja Suomi vei pidemmän korren 7-3-lukemin. Suomen tehopelaajana kunnostautui Ville Lastikka, joka iski kolme osumaa ja tarjoili yhden syöttöpisteen. Ruotsi syytti ennen ottelua Suomea vakoilusta.

Ruotsin videovalmentaja ja päävalmentaja olisivat huomanneet katsomossa olleet kamerat. Ruotsin joukkueenjohtaja Mika Packalen kertoi SVT:lle, että joukkue on tehnyt ilmoituksen kansainväliselle salibandyliitolle IFF:lle ja pyytänyt tutkintaa tapahtuneesta.

– Suomi itse sanoo, että asia ei ole näin. He väittävät olevansa syyttömiä, mutta emme ole täysin varmoja vaan epäilemme Suomea. Tiedämme, että kolttosia on meneillään. Tänään teimme pienen toimenpiteen ja peitimme kaikki kamerat, kun olimme harjoittelemassa, Packalen totesi.

Suomi nousi voitolla lohkon kärkipaikalle. Alkulohkon viimeinen peli on vuorossa sunnuntaina, kun vastassa on Latvia. 

Suomen naiset etenivät lauantaina MM-kisojen loppuotteluun kaatamalla Tshekin trillerissä 5-4-lukemin. Suomi kohtaa Ruotsin sunnuntaina MM-finaalissa. 

Katso pääkuvan videolta Suomen päävalmentajan Petteri Nykyn reaktio ruotsalaisten syytöksiin.

Lue myös:

    Uusimmat