Mitä tapahtui? Reetta Hurske suomii itseään: "Olisi voinut kuunnella paremmin"

Reetta Hurske on luonut itselleen paineita MM-pika-aitoihin – kova tavoite 2:03
Reetta Hurske on luonut itselleen paineita MM-pika-aitoihin – kova tavoite.

Vaikka Reetta Hurskeen kausi on sisältänyt 100 metrin aitojen Suomen ennätysjuoksun, siihen on mahtunut myös takkuista runttaamista. Budapestin MM-kisoissa kilpaileva Tampereen Pyrinnön tähti ruotii kesäänsä itsekriittisesti, rapaakin itselleen antaen. 

Kovan talvikauden 60 metrin aidoissa painanut, matkan Suomen ennätystä kohentanut ja Euroopan mestaruuden voittanut Hurske jatkoi vahvaa menoaan ulkokauden alussa. Hän kellotti kesäkussa Jyväskylässä 100 metrin aitojen uudeksi Suomen ennätykseksi 12,70. 

SE-naisella oli kuitenkin Jyväskylän jälkeen tuskaista, ja juoksusta oli lennokkuus kateissa. Hurske kisasi tiuhaan, mutta ajat pyörivät pitkälle heinäkuuhun pääsääntöisesti 13 sekunnin tuntumassa, paikoin sen ylikin.

– Juoksun jälkeen olisi voinut kuunnella paremmin, missä jamassa mieli ja kroppa siinä vaiheessa ovat. Siihen tuli turhaan aika paljonkin kisoja, Hurske purkaa SE-kisansa jälkeisiä vaiheitaan MTV Urheilulle.

Pika-aituri toisaalta pohtii, että ohjelmassa oli hyviä startteja, joista "ei poiskaan viitsinyt olla".

– On ollut vaihderikas kesä. Toivotaan, että huomenna sitten on iskussa.

Hurske ja Lotta Harala ovat tuolloin tulessa Budapestissa 100 metrin aitojen MM-alkuerissä. Matkan välierät käydään vuorokautta myöhemmin keskiviikkona, ja finaali on ohjelmassa torstaina.

Hurske paljastaa haastattelussa luoneensa itselleen MM-kisoihin paineita ja avaa myös, millaisen väkevän tavoitteen hän on luonut. Kuuntele Hurskeen kommentit ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat