Mitä rakkautta! Koira odotti joka päivä omistajaansa sairaalan ulkopuolella – riemukas kohtaaminen tallentui videolle

Turkissa on todistettu suloista eläimen ja ihmisen rakkaustarinaa, sillä sairaalan joutuneen miehen koira tuli päivittäin odottamaan omistajaansa sairaalan ulkopuolelle.

Boncuk-nimisen koiran piinaava odotus sai alkunsa 14. tammikuuta, kun koiran omistaja Cemal Sentruk joutui sairaalaan. Koira saapui päivittäin odottamaan omistajansa kotiutumista sairaalan edustalle.

Koira saapui sairaalan tienoille aamuyhdeksältä, ja odotti isäntäänsä iltamyöhään asti.

– Hän odottaa ovella. Kun ovi aukeaa, hän katsoo sisälle, kuvailee sairaalaan vartija koiran toimintaa.

Sairaalan johtajan mukaan henkilökunta ruokki koiraa. Koiran kerrottiin vastanneen haukkumalla, kun omistaja oli huutanut koiransa nimeä sairaalasängystään.

– Koira ei aiheuta kenellekään vaaraa täällä. Kaikki ovat huomanneet suhteen omistajan ja koiran välillä. Se tekee kaikki onnelliseksi, johtaja iloitsee.

Tällä viikolla koiran odotus loppui, kun 68-vuotias Sentruk pääsi viimein sairaalasta kotiinsa.

Katso ihana kohtaaminen videolta, kun koira näki viimein omistajansa. Riemun määrä on sanoin kuvailematon.

Lähde: Reuters


Lue myös:

    Uusimmat