Miss Suomi Satu Tuomisto on kotoisin Akaalta, jossa myös kuolleena löydetty 14-vuotias Nora Bhatia asui.
Hallitseva Miss Suomi Satu Tuomisto järkyttyi kuullessaan MTV3:lta, että hänen kotipaikkakunnallaan Akaalla kadonnut 14-vuotias Nora Bhatia löydettiin torstaina kuolleena.
– Aivan järkyttävää. Kuulin asiasta vasta nyt. Aivan kamala juttu, Satu sanoo epäuskoisena MTV3:n Viihdeuutisille.
Satu on seurannut ahkerasti Noran katoamiseen liittyvää uutisointia.
– Olen lukenut tapauksesta lehdistä. Olemme myös jutelleet äidin ja ystävien kanssa asiasta. Akaa on pieni paikka, joten kyllä näin kauhea tapaus järkyttää paikkakuntalaisia. Tällaiset asiat järkyttävät tapahtumapaikasta riippumatta, vaikka onhan tunnekuohu vahvempi, kun on kyse omasta kotipaikasta, Satu sanoo.
Satu ei tuntenut kuolleena löydettyä Noraa.
– En tuntenut häntä. En ole aikoihin liikkunut Akaalla, ja hän oli aika paljon minua nuorempikin. Akaa on pieni paikka, joten varmasti joku tutun tuttu tuntee hänet, Satu sanoo.
Hän haluaa ottaa osaa Noran läheisten suruun.
– Voimia ja jaksamista, Satu sanoo.
Lue traagisesta tapauksesta lisää Maikkarin Uutissivustolta.
(MTV3)