Mainos

Miss Suomi Anni Harjunpää suuntaa marraskuussa Miss Universum -kisoihin – paljastus kilpailuasusta

6:25
Katso Anni Harjunpään haastattelu Miss Suomi -kilpailun jälkeen.

Miss Suomi 2019 Anni Harjunpää kilpailee Miss Universum -tittelistä Yhdysvalloissa joulukuussa.

Syyskuussa Miss Suomeksi kruunattu Anni Harjunpää odottaa mielenkiinnolla tulevaa kilpailumatkaansa Yhdysvaltoihin. Miss Universum -kisa järjestetään joulukuun 8. päivä, joten Harjunpää lähtee matkaan jo marraskuun puolivälin jälkeen.

Kilpailukaupunkia tai osavaltiota ei kuitenkaan vielä tiedetä. Harjunpää kuitenkin veikkaa kisojen olevan Vegasissa kuten aikaisimpinakin vuosina.

– En ole ikinä käynyt Yhdysvalloissa, mutta olen aina halunnut käydä siellä, joten tulee sekin tässä samalla kertaa koettua, missi totesi innoissaan Nestlé For Healthier Kids -tilaisuudessa Helsingissä.

Luvassa on useita edustustilaisuuksia ja kuvauksia, mikä huipentuu loppukilpailuun. Joka vuosi jännitystä tarjoilee odotettu pukukierros, jossa missit voivat esiintyä joko fantasia henkisessä puvussa tai kansallispuvussa.

Kansallispukua ei nähdä Universum -kisassa

Harjunpää paljastI hänen asunsa olevan fantasia-teemainen. Suunnittelussa on mukana Biancaneven vaatesuunnittelija Elina Loueranta.

– Toki mietin kansallispukua, ja se olisi ollut kunniatehtävä kantaa sitä kilpailussa, mutta ideamme (fantasiapuvusta) oli niin huikea, että lähdimme toteuttamaan sitä, Harjunpää totesi MTV Uutisten haastattelussa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja